Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

Helteistä heinäkuuta

Juhannuksena aloitin agilitykisaamisen Hukan kanssa! Voi jee kun se on nopea.
Tuollaista gööttiä olenkin havitellut ja nyt on sekin unelma toteutunut. 
Ollaan vasta kokeiltu hyppyratoja, sillä ihan kaikki kontakti-esteet ei ole vielä hallussa. Mutta josko nekin loppukesästä tai sitten syksymmällä...
Ollaan nyt kisattu yhteensä 4 virallista kisaa ja tuloksena vain yksi hylkäys. Mutta ikävästi pujotteluvirheitä jokaiselta radalta. No, eiköhän sekin ajan kanssa tule kuntoon.

Irene Erling oli Artjärven ärinöissä kuvaamassa ja sain huikeita kuvia koiristani pitkästä aikaa.





Häkän kanssa pidettiin talvella jostain kumman syystä pitkä kisatauko, se kesti syyskuusta aina pääsiäiseen saakka. Harmittaa ihan vietävästi kun kahdelta kesältä on nyt sitten jäänyt parhaimmat arvokisat pois. Eli maajoukkuekarsinnat. 
Viime vuonna jäi SM:t väliin ja tänä vuonna saatan jättää ne itse väliin. 

No, onneksi on muutakin elämää nykyään kuin vain agilitylatiloti. Tässä muutama kuva loppukeväästä ja alkukesästä mitä meille kuuluu.



















Ja ensi syksylle toivotaan taas pentueellinen Tulikäpäliä. Saas nähdä kuinka käy...