Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

torstai 13. helmikuuta 2014

Kevättä odotellessa

Eipä näytä kunnon talvikaan tulevan joten odotellaan sitten jo kevättä.
Ja mikäs sitä on odotellessa, kun on kaikkea kiva mitä odottaa.

Tuossa heti vuoden alkajaisiksi mä menin ja ostin asunnon.
Rivitalokaksio vihdin kirkonkylältä.
Sitä olen tässä kuukauden päivät hiljalleen rempannut ja vielä olisi vähän jäljellä.
Alunperin piti vain vähän maalata parista huoneesta seinät, mutta hupsis...niin vaan kävi, että homma lähti lapasesta ja maalasinkin vähän enemmän ja irrottelin kaikki listat mitä vaan keksin ja myös vaatehuone koki täydellisen remontin. Tai sekin on vielä vähän vaiheessa.
Mielenkiintoisinta oli makkarin ja olkkarin seinien maalaaminen. Nyt kun ekaa kertaa mulla on ihan oma asunto, niin sain (ja viitsin) miettiä seinien väriksi ihan jotan muuta kuin valkoista.
Lisäksi mä halusin vähän erilaista pintaa kuin normaali sileä ja siisti, joten lopputuloksena tällaiset:

 
Makkarissa tuollainen rusehtavan oranssi ja olkkarissa harmaa.
Tosin värien sävyt ei nyt sitten ihan vastaa sitä mitä mä mielessäni ajattelin, mutta aika lähelle meni kuitenkin.
Yllättävän helppoa oli noiden kuvioiden tekeminen.
Tikkurilan sivuilla on hyviä ohjeita ja vinkkejä, mutta ainut mitä itse muuttaisin, niin siellä neuvotaan pohjaväri maalaamaan vähän vaaleammalla sävyllä kuin tuo pinta mutta mä olen nyt jälkikäteen sitämieltä, että ne kannattaisi olla ihan just samaa sävyä.
Pohjamaali mulla oli harmony-sisutusmaalia ja pintakerros hieno struktuuripinnoitetta.
Pintakerroksen maalauksessa on syytä olla kaveri apuna. Toinen levittää telalla paksusti tuota pinnoitetta ja toinen leveällä harjalla pyyhkii noita kuvioita.
Tuohon voi vielä halutessaan levittää ns. väripesuna yhden kerroksen maalia päälle, mutta ainakaan tällä kertaa mä en sitä tehnyt. Katsotaan jos vaikka parin vuoden kuluttua sitten vähän muokataan...

Mutta siis kiire ei muuttamisella ole ja se tuleekin tapahtumaan luultavasti helmi-maaliskuun vaihteessa, saattaa vierähtää maaliskuun puolelle.
 
Remppa-apulaiset on tietty ollu mukana tutustumassa uusiin kotikulmiin :)
 
************************************************
 
Toinen tapahtuma mitä tässä keväälle odotellaan on Tulikäpälän pennut.
Kaiken kiireen keskellä saatiin Saara onnistuneesti astutettua ja pentuja odotellaan syntyväksi viikolla 15.
Pentuja on paljon jo kyselty, sillä nämähän olisivat luovutuksessa touko-kesäkuun vaihteessa. Parhaaseen mahdolliseen aikaan.
Mutta kuten aina ennenkin, mina en pentuja myy etukäteen kenellekkään. Vasta kun olen mahdollisia uusia koteja tavannut ja pennut ylipäätään syntyneet ja vähän nähdään minkälaista porukkaa sieltä on tulossa, niin sitten aletaan valikoimaan sopivia koteja.
Tämä minun tapani toimia on aiheuttanut välillä ihmetystä, kun tosiaan minulta ei voi pentuja varata etukäteen. Monesti on pennut saattaneet olla jopa 4-5 viikkoisiakin ennenkuin olen voinut joillekkin pentua luvata. Mutta eipä ole tarvinut katua. Kaikki Tulikäpälät asuu ihan huippuhyvissä kodeissa josta olen todella iloinen. Kiitos siitä kaikille :)
Niin joo, sen verran tietty lupaan pentuja, että ennestään Tulikäpälä-kodit menee ilman muuta jonojen ohi :)

Ja siis pentuja odotellaan yhdistelmästä FI AVA, JV-11 Tulikäpälän Saara Savusukeltaja & FI MVA Fennican William 
 

************************************************
 
Loppuun vielä näyttely-uutiset Virosta...
Piipahdettiin pienellä Tulikäpälä-porukalla Tallinnassa näyttelyssä.
Mukana junior team: Ilmiliekki "Freya", Tuhkaliekki "Allu" sekä valioluokan Roihu Raisa "Elsa"

Virolainen tuomari Maret Kärdi ei paljon koiria kehunut... Junnuille molemmille EH:t. Niissä ei tainnut hänen mielestä olla mitään hyvää.
Valioluokassa Elsalla oli kilpakumppani joka oli hyvin saman tyyppinen ja saman näköinen, joten siinä olisi voinut käydä kummin pain vaan. Tai no... Tuomari tykkäsi "säpäkästä" esiintyimisestä ja sehän Elsalla on huippuluokkaa.
Elsa voitti, eli PN-1. Lisäksi kouraan tuli SERT ja CACIB. Ja myös titteliksi EE MVA. Mainiota!
Mutta eipä siinä kaikki, ROP-kehässä Elsa esiintyi jälleen upeasti ja vei pidemmän korren varsin ylivoimaisesti joten Elsasta ROP. Huippua!!

Kun paikalla oltiin ja mulla oli 3 kasvattia, niin esitettiin kasvattajaryhmäkin.
Voi jessus... Koskaan ei ole noin suoraan haukuttu koiria huonoiksi kuin tuolla.
Nuo kaksi junioria kun ei alkuunkaan sopinut ROP koiran kanssa samaan kehään. Siis tuomarin mielestä... Joten ei edes KP:ta :)
En voinut olla edes pettynyt vaan enemmänkin huvittunut. Tulihan käytyä...

Keväälle kaavailtu toinen näyttelyreissu viroon saa nyt jäädä tekemättä ja mennään sitten kesällä tai alkusyksystä seuraavan kerran.