keskiviikko 6. tammikuuta 2021
Liekki
Liekki vanheni viime kesän jälkeen aika vauhdilla. Talvella en enää viitsinyt ottaa sitä pohjoisen reissulle lomalle, sillä se ei olisi nauttinut pitkistä retkistä lumisissa tuntureissa.
Keväämmällä sen käveleminen alkoi ensin pikkuhiljaa huononemaan ja teinkin havaintoja, että etenkin tutuilla kotikulmilla hihnalenkit alkoivat hidastua todella. Mutta esimerkiksi retkipoluilla vapaana se kulki edelleen hyvin mukana joten en kuitenkaan ollut huolissani.
Mutta mitä pidemmälle kevät eteni, sen huonommin se alkoi pysyä mukana.
Jouduin monesti jättämään sitä jo yhtään reilummilta lenkeiltä kotiin tai hoitoon joka jo itsessään minua harmitti.
Huhtikuussa Liekki alkoi ontumaan toista takajalkaa, ensin se näkyi vain lenkkien jälkeen, mutta kun se alkoi ontumaan jo ilman lenkkejäkin, niin aloin todella tehdä surutyötä.
Lopulta pystyin tekemään raskaan päätöksen ja Liekin oli aika päästä pois.
En halunut nähdä sen enempää huononevan. Olihan se jo ollut sydänlääkitykselläkin puolitoista vuotta.
Hyvää matkaa rakas Liekki <3
Syksyn kuulumiset
Tämä blogi on hiljentynyt aika tavalla. Paljon tulee päivitettyä Retkitassut-blogia jonne keräilen erilaisia retki- ja reissumuistoja.
Tulikäpälän sivujakin päivittelen harvakseltaan mutta eipä tässä juuri mitään mainittavaa ole tapahtunutkaan Koska Korona...
Viime kesä oli ja meni, piti lähteä kesälomareissuun vaunun kanssa pohjoiseen, mutta yllätys yllätys, suunnitelmat aina vähän muuttuu...
Veljenpoikani kanssa oltiin elokuun alussa viikko levillä. Ihan huippu reissu. Mukana Hukka ja Häkä. Kipinää ei viitsitty ottaa matkaan, koska oli aikomus patikoida ja kävellä tuntureissa ym. Ja Kipinällä todettiin sydänvika joten se jäi Hyvinkään Allulandiaan. Kiitos vielä sinne <3
Levillä nähtiin poroja, oli aurinkoista ja lämmintä, seikkailtiin seikkailuradalla, laskettiin kesäkelkkaradalla, fillaroitiin tunturia ympäri, vaellettiin pallaksella ja telttailtiin "punaisella hiekalla". Todella mahtava viikko.
Leviltä palattua minun piti ottaa vaunu perään ja lähteä reissuun mutta selkään iski iso ja kivulias välilevynpullistuma joka halvannutti minut muutamaksi viikoksi lähes täysin.
Olin 2,5kk töistä pois ja senkin jälkeen yhden kuukauden osa-aikaisena, mutta sitten vaiva vihdoin helpotti, hitaasti mutta varmasti. Ja nyt ollaan taas täysin kunnossa. Onneksi.
Leikkausta ei ihan tarvittu, mutta ei siitä kaukana oltu.
Syksyllä kuitenkin vielä ennen sairasloman loppua päätin tehdä pienen mielenvirkistysreissun Rukalle. ihan vaan koska voin...
Ajankohta ei kyllä ollut mikään huippu, mutta Ruka on aina Ruka ja siellä sielu lepää.
Otin äidin matkaan ja olihan se ihan kiva viikko.
Tuli ulkoiltua vaikka tuntureilla ei mitään maisemai nähnyt. Semmoinen sumu oli kokoajan.
Tällä kertaa kävelin kuitenkin ekaa kertaa pienen karhunkierroksen kokonaisuudessaan. Ja voi video että se reitti on kyllä upea.
Riisitunturilla ei maisemia juuri nähnyt enkä lähtenyt valtavaaralle edes yrittämään. Koska sumu...
Noh, sitten joulukuun puolivälissä saatiin maailmaan lisää Tulikäpäliä, kun Hottiksen ja Pekon pennut syntyivät.
Yhteensä niitä syntyi 6, mutta 2 pientä kuoli parissa päivässä.
Eli nyt kasvatellaan neljää suloista Tulikäpälää ja valtakunnassa kaikki hyvin <3