Viimeinen täysinäinen Koli-päivä. Tarkoitus olisi käydä vielä Ukko-kolin huipulla napsimassa maisemakuvia sekä vilkaisemassa luontokeskus ja kyläkauppa.
Päivästä oli tulossa kesäisen lämmin mitä ei tosin aamulla uskonut. Ja siksi lähdin ehkä turhan hyvin pukeutuneena reissuun. Vähempikin määrä vaatetta olisi riittänyt. Takin sentään jätin naulakkoon...
Ajoin Kolin parkkikselle ja lähdin talsimaan helppokulkuista polkua huipulle ja suuntana ensin Akka-Koli. Täällä jo kerran kävin maanantaina, mutta tulin sinne ikäänkuin taka-kautta. Nyt toisesta suunnasta ja tupsahdin hiljaisuuden temppelille. Wtf! No joo, siis ison kallion eteen laitettu iso risti ja pari penkkiä. Siinä se. Enkä taas kännykällä tajunnut kuvaa ottaa, joten lisätään tänne ehkä myöhemmin sekin... Olihan taas kyseessä jonkun sortin kulttuurikohde tms.
Sitten kiipesin akka-kolin huipulle ja olin tismalleen samassa kohdassa kuin maanantainakin. No muutamat kuvat piti napsia kun kelikin oli mitä parhain...
Ai miten niin NOx poseeraa...
Tämän jälkeen jatkoin matkaa Paha-Kolin ohi pysähtymättä sillä tiesin tulevani paluumatkalla samaa reittiä takaisin.
Niin, suuntana oli vielä yksi opastettu reitti, paimenenpolku. Sinne olisi voinut mennä toista kautta autolla, mutta koska kävellenkin pääsi, niin valitsin sen vaihtoehdon.
Itse paimenenpolun piti olla alle 3km. Mutta sinne siirtyminen ja poistulo toisivat tietty lisäkilsoja.
Oikea reitti löytyi helposti ja nappasin varmuuden vuoksi tällä kertaa kuvan opastekartasta vaikka olihan repussakin kartta.
Ja ei muutakuin metsään mars!
Tällä reitillä ei kyllä sitten ollut juuri mitään mielenkiintoista, lähinnä vain metsää ja metsää ja metsää. Mutta polkua ei oltukkaan tehty mitenkään hyväksi hiekkatieksi vaan nyt talsittiin oikeaa metsäpolkua. Vau!
Yksi pieni hieno maisema sentään avautui.
Ja tämä kyltti sai pienen naurun aikaiseksi, kun jo mietin tämän kuvan tulostamista, laminoimista ja eräälle paikalle pääkslahteen sijoittamista...
Synkän ja kostean metsän jälkeen alkoi nousu kallion reunaa ylöspäin. Kulkijoiden matkan helpottamiseksi tänne oli rakennettu rappuset.
Pian saavuinkin ympyrän alkuun ja se reitti oli kävelty melko nopeasti.
Hiki siellä kyllä tuli enkä voinut vaatetta vähentää, koska hirvikärpäsiä oli täälläkin kiitettävästi...
Mutta sitten oli jäljellä paluu huippujen kautta ja nyt siis oli tarkoitus napsia viimeiset muistot mukaan.
No, en kuitenkaan ollut enää yksin. Ensin tuli vastaan yksi turistiryhmä, arviolta parikymmentä henkeä. Ja hetken päästä tuli toinenkin samankokoinen ryhmä.
Suomalaisia ryhmiä siis... Ja mitähän tapahtuu kun vastaan tulee 4 pientä koiraa. Olin hetkeä aiemmin varautunut siihen että joku muukin saattaisi tällä kelillä olla liikkeellä ja laitoin koirat ajoissa hihnoihin, tai no, viimehetkellä.
No mutta siis turistit oli innoissaan laumastani ja heti räpsivät niistä kuvia ja halusivat rapsutella niitä. Tämähän sopi uteliaille koirilleni, sillä monillahan oli mukana jos jonkin näköistä reppua ja nyssäkkää. Ja niissähän saattaisi olla eväitä...
Moni ihmetteli ja ihasteli, että kuinka ne ovat noin kilttejä ja rauhallisia jne jen. No kai ne nyt viikon tallustelujen jälkeen on jo aika poikki 😁
Pääsin lopulta ensin Paha-Kolille ja nyt menin viereiselle kukkulalle kuin maanantaina. Ei pelottanut itseä ihan niin paljon vaikka hurja pudotus oli tästäkin alas...
Koirat odottelivat takanani puuhun sidottuina ja eikös ne taas siinäkin ollut suuri ihmetyksen aihe... Kun istuivat niin hiljaa ja nätisti kaikki neljä.
Tuohon olisi voinut laittaa niille hatun maahan, jos vaikka jonkun kolikon olisi saanut...
Sitten matka jatkui vielä Ukko-Kolin huipulle. Mutta nyt kävi niin, että maisemat ei enää tässä vaiheessa aiheuttanut suurtakaan intoa kaivaa kameraa esille ja räpsinkin enää vain pari hassua pikaräpsyä. En edes viitsinyt kuoria koirilta valjaita ja pantoja pois vaikka vielä muualla ne riisuin. Häiritsevät kuvissa omaa silmääni...
Tästä laskeuduttiin alas hotelli-tasanteelle jossa sijaitsi myös Kolin luontokeskus.
Sammutin sports trackerin joka kertoi taas kohtuullisen kivasta reissusta... Että vähän enemmän kuin 3km...
Laitoin koirat läheiseen tolppaan kiinni ja marssis sisälle.
Ovessa oli lappu, että hyvin käyttäytyvät koirat ovat tervetulleita sisällekin ja kahvilasta saisi niille myös vettä. Hieno ele, mutta jätin ne silti ulos.
Eikös sitten pian joku ukkeli tullut kysymään, että onko noi pihalla olevat koirat minun, ne saisi kyllä tulla sisällekin. Kiitin kovasti ja sanoin, että tosi hienoa, mutta ne voivat hyvin odottaa tällä kertaa ulkona kun siellä oli niin hieno ilmakin. Hän vielä kysyi, että saisiko niille tarjota vettä, johon taas kiitollisena sanoin, että aivan mahtavaa palvelua, mutta repussani on juomat minulle ja heille ja joimme juuri tuolla huipulla.
Lähdimme kohti autoa, mutta yksi oli vielä kokematta... Ihan järkyttävän hirveä siirtymähissi joka veisi sinne parkkikselle. Tästäkin ainoat kuvat on järkkärillä, eli lisätään ehkä myöhemmin.
Ylätasanteella kun ei parkkipaikkoja ole vaan autot jätetään muutaman sadan metrin päähän rinteen ehkä puoliväliin.
Tämä hissiajelu veti puoleensa muitakin uteliaita ja samalla reissulla kyydissä oli neljän ulkolaisen lisäksi kolme suomalaista nuorta naista jotka alhaalle päästyään totesi, että ai tällainen, mennäänkö samalla kyydillä takas ylös... 😁
Koirat autoon ja matka jatkui kylän ainoaan pikku kauppaan. Saleen. Sieltä illaksi pari siideriä ja vähän karkkia ja nokka kohti hattusaarta.
Tein sitten vielä matkalla pikavisiitin loma-kolin camping alueelle toteamaan, että eipä ole ruuhkaa... Yksi asuntovaunu siellä näkyi.
En edes autoa pysäyttänyt vaan tein pienen ympyrän ja häivyin...
Näin se tämäkin viikko alkaa lähentyä loppuaan. Huomena aamusta mökin siivous, tavaroiden pakkaus ja sitten nokka kohti vihtiä. Vähän onkin jo koti-ikävä 😃
