Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Keskiviikko, Saanan huiputus

Tämä päivä oli "pyhitetty" Saana huiputukselle. Kovalla tohinalla pakattiin reppu täyteen evästä ja juomista ja tarkastettiin että kaikkien vehkeiden akut varmasti on täynnä ym.
Pipot, hanskat, tuulitakki, fleece, kumpparit alkumatkalle, hyvät kengät loppumatkalle ym ym. Ja ei muutakun puolilta päivin matkaan.
Reitti lähti ihan tästä vaunualueen nurkalta ja eihän sitä päästy kuin ehkä sata metriä kun yks alkoi jo puuskuttamaan... En minä vaan äitini. Isähän ei edes lähtenyt matkaan...


Noutaja tuli ennen puurajaa. Äiti jaksoi siis alle kilometrin vaunulta... Voi taivas...
Taukoja oli ollut jo muutama ja hän sitten totesi että ei tule mitään. Ei pysty.
No eihän siinä, arvasinkin kyllä ettei hän ylös saakka pääse mutta olisin toivonut vähän pidemmälle pystyvän. Jaksoi kuitenkin viime syksynä nattasille kohtuullisen helposti.
No, annoin NOxin matkaan kun oli hiukka hankalaa taas hihnojen kanssa pelleillä. Porukkaa kuitenkin niin paljon liikenteessä, että arvelin siellä olevan useita mielensä pahoittajia joten koirat tosiaan joutuisivat hihnoissa kulkenmaan.
Mietin tovin annanko myös Liekin matkaan mutta lopulta vain äiti ja NOx kääntyivät ympäri ja minä jatkoin Häkän, Liekin ja Kipinän kanssa.
Heti puurajan yläpuolella avautui huikean hienot maisemat. Ylä kuvassa Pikku-Malla.
Mäki lähti jyrkkenemään aika tavalla ja hiki tuli samantien.
Eikä yhtään helpottanut tosiaan kolme koiraa hihnassa...


Ihan sillä merkityllä polulla en ollut vaan kuljin sitä aavistuksen sivussa. Ehkä vähän huono valinta...
NE rappusethan oli purettu pari viikkoa aiemmin ja poltettu pois, joten sain kulkea luonnon polkua. Onneksi!

Mäki jatkui ja jatkui. Välillä jyrkemmin, välillä loivemmin. Mutta se jatkui ja jatkui...
Ylhäältä laskeutuva pariskunta varoitti kohta näkyvästä Pyystä. Tarkensin, että niin se lintu Pyy, ei käärme Kyy. Ja kyllä, lintua tarkoitettiin. Olisi ihan siinä polun viressä poikasten kanssa.
Kiitin ja totesin, että eipä nämä mitään lintukoiria ole, mutta kiitos infosta etten itse pelästy.
Ja kyllähän sen näinkin. Hyvin maastoutuu! Ja yksikään koirista ei reagoinut millään tavalla.
Sopulin kolojakin näin, mutta en sopuleita.


Parin kilometrin kohdalla tuntui, että nyt olen aivan loppu! Puuskutin ja puhisin. Ja myös koirien vauhti oli hidastunut.
Pidettiin taukoa ja saimme seuraksi yksin kiipeämään lähteneen naisen. Hän oli ollut jo monta kertaa aikeissa luovuttaa mutta lähdimme jatkamaan yhdessä kipuamista.
Tässä vaiheessa päästin koirat jo irti. Näkyvyyttä oli hyvin ja niidenkin vauhti hidastunut.


Aina välillä piti napsaista kuva ja toinenkin. Vasta ehkä parisataa metriä ennen huippua tuuli yltyi niin kovaksi että piti laittaa hupparin päälle fleece. Mutta pipo ja hanskat sai edelleen olla repussa.


Loppuviimein peltinen postilaatikko näkyi ja väsymys karisi samantien!


HUIPULLA OLLAAN!!







Oli muuten melkoisen maukasta baileys tuolla huipulla ;)
Paikka vaan oli niin kovin tuulinen ettei siellä lopulta ihan hirmuisen kauaa viihtynyt kun oli aika lähteä takaisin alas.
Alas on aina helpompi tulla ja kaikkinensa matkaa kertyi 8,53km ja aikaa kului melkein 4,5 tuntia.
Mutta nyt se on tehty! Onpa ihan voittaja-fiilis! :)








tiistai 15. elokuuta 2017

Tiistaina Kilpisjärvellä

Enpä olisi uskonut että meidän matkavauhti onkin näin hurja. 4 päivää ja Kilpisjärvellä ollaan!
Tämä oli tälle kesälomalle SE juttu, jonne on päästävä. Viime vuonna se oli Inari.
Aamusella lähdettiin Ylläkseltä ajamaan ja olipa jännittävä pätkä Muonioon saakka. Tie oli tosi kapea, pieniä levennyksiä jatkuvasti eli siinä ei oikeasti mahtunut kahta autoa ajamaan rinnakkain mutta audi-kuskithan ei hidastaneet eikä muutoinkaan paljoa väistäneet. Mulkut...
Eikä kyllä väistäneet porotkaan. Mutta niille se annettakoot anteeksi...

Muoniossa tauko ja matka jatkui kohti Kilpistä. Noin paristaa kilometriä olisi "jäljellä"
Koko kesän olin seurannut facebookista yhtä tietyö-ryhmää ja vähän jännitti, että kuinkahan huonossa kunnossa ja kuinka pitkän matkaa tie on. Mitä vielä... Uutta asfalttia olikin jo koko matka. Tai no, hiekkatietä ehkä yhteensä 500 metriä! Mutta siis ei ole enää mitään renkaita rikkovia sepeliosuuksia.





Jossain Kaaresuvannon jälkeen pysähdyttiin pienelle museokierrokselle.
Aivan siinä valtatien vieressä oli Järämä-Lapin sodan museoalue. Sisällä ensin pienempi näyttely:



Ja ulkona reilun kilometrin mittainen linnoitusketju jonne sai koiratkin tulla. 
Ja koska muita turisteja ei sillä hetkellä ollut, niin koirat hihnoista irti ja paikkoja tutkimaan.











Ja sitten matka taas jatkui. Äärettömän tylsää ja osin aika huonokuntoistakin tietä Kilpisjärvelle saakka.
Huikeimmat maisemat avautuivat oikeastaan vasta noin 30km ennen Kilpparia.



Mutta sitten se jyrkkä alamäki ja sen perään SE mutka jonka takaa Saana vihdoin näyttäytyi!




Vaunut vietiin parkkiin Kilpisjärven retkeilykeskukseen ja koska menojalka vipatti, niin kamera ja koirat matkaan ja mars liikkeelle.
Sopivaksi iltalenkiksi (juu, olikin matka kestänyt lopulta useita tunteja) valikoitui retki Salmivaaralle.
Koska keli oli mainio niin sieltä ehkä muutaman "ihan kivan" kuvan saisi napattua.
Reitti ei kovinkaan pitkä ollut, mutta toki vähän nousua. Ei kuitenkaan mitään verrattuna edellisen päivän Ylläksen kiipeämiseen.
Ja no, kyllähän sieltä varmaan sata kuvaa tulikin räpsittyä!







Paljon hyviä kuvia mutta sain kuin sainkin yhden erityisen upean kuvan.


Että tällainen päivä. Ja keskiviikkona olisi aikomus kiivetä Saanalle!