Tiistaina Kilpisjärvellä

Enpä olisi uskonut että meidän matkavauhti onkin näin hurja. 4 päivää ja Kilpisjärvellä ollaan!
Tämä oli tälle kesälomalle SE juttu, jonne on päästävä. Viime vuonna se oli Inari.
Aamusella lähdettiin Ylläkseltä ajamaan ja olipa jännittävä pätkä Muonioon saakka. Tie oli tosi kapea, pieniä levennyksiä jatkuvasti eli siinä ei oikeasti mahtunut kahta autoa ajamaan rinnakkain mutta audi-kuskithan ei hidastaneet eikä muutoinkaan paljoa väistäneet. Mulkut...
Eikä kyllä väistäneet porotkaan. Mutta niille se annettakoot anteeksi...

Muoniossa tauko ja matka jatkui kohti Kilpistä. Noin paristaa kilometriä olisi "jäljellä"
Koko kesän olin seurannut facebookista yhtä tietyö-ryhmää ja vähän jännitti, että kuinkahan huonossa kunnossa ja kuinka pitkän matkaa tie on. Mitä vielä... Uutta asfalttia olikin jo koko matka. Tai no, hiekkatietä ehkä yhteensä 500 metriä! Mutta siis ei ole enää mitään renkaita rikkovia sepeliosuuksia.

Jossain Kaaresuvannon jälkeen pysähdyttiin pienelle museokierrokselle.
Aivan siinä valtatien vieressä oli Järämä-Lapin sodan museoalue. Sisällä ensin pienempi näyttely:

Ja ulkona reilun kilometrin mittainen linnoitusketju jonne sai koiratkin tulla. 

Ja koska muita turisteja ei sillä hetkellä ollut, niin koirat hihnoista irti ja paikkoja tutkimaan.

Ja sitten matka taas jatkui. Äärettömän tylsää ja osin aika huonokuntoistakin tietä Kilpisjärvelle saakka.
Huikeimmat maisemat avautuivat oikeastaan vasta noin 30km ennen Kilpparia.

Mutta sitten se jyrkkä alamäki ja sen perään SE mutka jonka takaa Saana vihdoin näyttäytyi!

Vaunut vietiin parkkiin Kilpisjärven retkeilykeskukseen ja koska menojalka vipatti, niin kamera ja koirat matkaan ja mars liikkeelle.

Sopivaksi iltalenkiksi (juu, olikin matka kestänyt lopulta useita tunteja) valikoitui retki Salmivaaralle.
Koska keli oli mainio niin sieltä ehkä muutaman "ihan kivan" kuvan saisi napattua.
Reitti ei kovinkaan pitkä ollut, mutta toki vähän nousua. Ei kuitenkaan mitään verrattuna edellisen päivän Ylläksen kiipeämiseen.
Ja no, kyllähän sieltä varmaan sata kuvaa tulikin räpsittyä!

Paljon hyviä kuvia mutta sain kuin sainkin yhden erityisen upean kuvan.

Että tällainen päivä. Ja keskiviikkona olisi aikomus kiivetä Saanalle! 

Maanantai, Ylläksellä

Aamupäivällä piipahdettiin tutkimassa että mitä kaikkea Ylläkseltä oikein löytyisi. Pettymys oli aikamoinen kun eihän täällä oikeastaan ole yhtään mitään.
Vaunut meillä oli Äkäslompolon puolella ja Ylläsjärvelle oli matkaa noin 15km. Mutta siellä yksi ainut hikinen pieni K-kauppa. Ylihintainen kaikenlisäksi. Ei jatkoon...
Takas tullessa piipahdettiin Iso-Ylläksen puolella katomassa ei mitään. Siis kertakaikkiaan eihän sielläkään ollut kesäturistille yhtään mitään. Kaikenlisäksi tänne ajettiin niin sanottua maisematietä. Mutta mitä ne maisemat oli... no ei yhtään mitään. Tie kulki metsän keskellä eikä maisemista ollut tietoakaan. Tässä oikein maisematien P-paikalta maisemakuvaa...

No, kierros oli ohi alle parissa tunnissa ja sitten oli aika pakata reppu ja lähteä koirien kanssa retkelle.
Etukäteen olin katsonut luontoon.fi-sivustolta tämänkin reitin, eli Tähtipolku, 8km. Se kulkisi Pirunkurun rakkakivikossa ja nousisi lopulta Kesänkitunturille joten maisemia pääsisi ihastelemaan. Sinne siis.

Autolla Kesänkijärven P-paikalle ja siitä erinomaisesti merkitylle reitille.

Ensimmäiset pari kilometriä kuljettiin rakennettua hiekkatietä pitkin. Kokoajan järven rantaa pitkin.

Sitten polku haarautui ja oli aika lähteä kiipeämään.

Alkuun tuntui, että eihän tässä ole hätä päivää. Tavallista metsäpolkua joka toki nousi kokoajan ylöspäin. Kunnes koitti se varsinainen Pirunkuru. Rakkakiveä aikamoinen matka ja täytyy sanoa, että muuten hiki tuli. Niin minulla kuin koirillakin.
Ja täällä sitten tavattiin yksi mielensäpahoittajakin. Ketään en nähnyt mutta ääni kuului kaukaa. ONKO NE KOIRAT KIINNI!!! Voi perse mä kirosin... No ei ollut, mutta laitoin toki hetkeksi. Kohtasin pariskunnan jonka miespuoleinen oli normaalijärjellä varustettu mutta se akka... voi kiesus mikä kaakatus. Ohitin ne ja jätin märisemään ja päästin taas koirat irti. Ihanko oikeasti joku kuvittelee että olisi turvallista neljän koiran kanssa nousta tuo kivikkoinen mäki ylös niin että hihnat jää jatkuvasti jalkoihin.
Kaikenlisäksi koirat on aika hyvin oppinut ettei näillä retkillä välitetä tuon taivaallista ohi kulkevista ihmisistä.
No joo, tiedän että koirat tulisi pitää kiinni. Mutta niin se on tupakointikin vaarallista ja mäkä mäkä...

Ylös lopulta päästiin ja voi veljet! Kyllä ne maisemat olikin huikeat!

Istuskelin tovin jos toisenkin koirien kanssa siellä huipulla. Tämän takia lapissa on vaan niin mahtavaa! Tykkään!!

Ihan samalla tavalla maisemat ei välity kuvissa kuin miten se vaikuttaa tuolla istuskellessa mutta onhan nämäkin mahtavia!

No, sitten alas toiselta puolen rinnettä ja se olikin kohtuullisen helppokulkuista polkua.

Matka olikin vasta noin puolivälissä kilometrien osalta mutta maisemallisesti olin jo kaiken nähnyt.
Loput nelisen kilometriä oli melkolailla samanlaista hiekkapolkua. Välillä tuli vastaan retkeilijä kävellen ja välillä retkeilijä fillarilla.

Tuon kukkulan oikealta puolen lähti polku ylös ja vasemmalta alas.
Suosittelen ehdottomasti!

Loppu iltapäivä ja ilta meni sitten leppoisasti chillaillen. Koirat tuntuivat hetken aikaa olevan aivan puhki mutta ei kovin kauaa kestänyt kun vedettiin jo hirmuisia ralleja nurmikentällä vaunun vieressä.