Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

tiistai 15. elokuuta 2017

Tiistaina Kilpisjärvellä

Enpä olisi uskonut että meidän matkavauhti onkin näin hurja. 4 päivää ja Kilpisjärvellä ollaan!
Tämä oli tälle kesälomalle SE juttu, jonne on päästävä. Viime vuonna se oli Inari.
Aamusella lähdettiin Ylläkseltä ajamaan ja olipa jännittävä pätkä Muonioon saakka. Tie oli tosi kapea, pieniä levennyksiä jatkuvasti eli siinä ei oikeasti mahtunut kahta autoa ajamaan rinnakkain mutta audi-kuskithan ei hidastaneet eikä muutoinkaan paljoa väistäneet. Mulkut...
Eikä kyllä väistäneet porotkaan. Mutta niille se annettakoot anteeksi...

Muoniossa tauko ja matka jatkui kohti Kilpistä. Noin paristaa kilometriä olisi "jäljellä"
Koko kesän olin seurannut facebookista yhtä tietyö-ryhmää ja vähän jännitti, että kuinkahan huonossa kunnossa ja kuinka pitkän matkaa tie on. Mitä vielä... Uutta asfalttia olikin jo koko matka. Tai no, hiekkatietä ehkä yhteensä 500 metriä! Mutta siis ei ole enää mitään renkaita rikkovia sepeliosuuksia.





Jossain Kaaresuvannon jälkeen pysähdyttiin pienelle museokierrokselle.
Aivan siinä valtatien vieressä oli Järämä-Lapin sodan museoalue. Sisällä ensin pienempi näyttely:



Ja ulkona reilun kilometrin mittainen linnoitusketju jonne sai koiratkin tulla. 
Ja koska muita turisteja ei sillä hetkellä ollut, niin koirat hihnoista irti ja paikkoja tutkimaan.











Ja sitten matka taas jatkui. Äärettömän tylsää ja osin aika huonokuntoistakin tietä Kilpisjärvelle saakka.
Huikeimmat maisemat avautuivat oikeastaan vasta noin 30km ennen Kilpparia.



Mutta sitten se jyrkkä alamäki ja sen perään SE mutka jonka takaa Saana vihdoin näyttäytyi!




Vaunut vietiin parkkiin Kilpisjärven retkeilykeskukseen ja koska menojalka vipatti, niin kamera ja koirat matkaan ja mars liikkeelle.
Sopivaksi iltalenkiksi (juu, olikin matka kestänyt lopulta useita tunteja) valikoitui retki Salmivaaralle.
Koska keli oli mainio niin sieltä ehkä muutaman "ihan kivan" kuvan saisi napattua.
Reitti ei kovinkaan pitkä ollut, mutta toki vähän nousua. Ei kuitenkaan mitään verrattuna edellisen päivän Ylläksen kiipeämiseen.
Ja no, kyllähän sieltä varmaan sata kuvaa tulikin räpsittyä!







Paljon hyviä kuvia mutta sain kuin sainkin yhden erityisen upean kuvan.


Että tällainen päivä. Ja keskiviikkona olisi aikomus kiivetä Saanalle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti