Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Kyllä nyt kulkee...

Viime lauantaina oli sitten vuorossa Hiiden Haukkujen kisat lägi-hallilla.
Tarjolla 3 agirataa ja 1 hyppyrata. Tuomarina Anne Savioja.

Eka rata oli ihan "perus". Kiva ja vauhdikas ilman kummempia kikkailuja. Rata meni muuten ihan hyvin, mutta ennakkoon aattelin, että 18 hyppy venyy pitkäksi ja Häkä ehkä hakeutuu mun selän taakse. Ja niin kävikin. Mutta sain sen kalasteltua ilman virhettä.
No, aalta se kuitenkin loikkasi turhan korkealta ja siitä vitonen. Ärsytys sentään. Tuo jos mikä harmittaa :(


Toka rata oli myös kiva ja vauhdikas. Oikeastaan jopa kohtuullisen helppo.
Aalta olisi ehkä jopa voinut antaa virheen, mutta ehkä olin sopivasti koiran ja tuomarin välissä tai sitten se ei vaan ollut virheen arvoinen loikka. Jokatapauksessa tulos nolla ja bonuksena luokan voitto :)



Kolmas rata oli jos selväasti haasteellisempi. Etenkin alussa 3-7 väli aiheutti päänvaivaa. Että mitenköhän päin tämän nyt tekisi.
Päädyin lopulta omasta mielestäni meille vahvimpaan, eli olin nelosen "yläpuolella", 4-5 väliin persjättö ja siitä työntö 6 ja 7. Onnistui täydellisesti.
Mietin vaihtoehtona sellaista että olisin tullut jo nelosen "alapuolelle" ja takaakiertona sen nelosen, siitä työntö vitoselle. Mutta koska tiesin että jäisin vähän jumiin neloselle ja Häkä tulisi täysilllä ja paahtaisi mun ohi, en ehkä saisi sitä näppärästi kääntymään edestäni vitoselle. Joten päädyin meille vahvempaan ratkaisuun.
No sitten... keinulle annoin ehkä turhan voimakkaan ALAS käskyn, tai jotain, mutta seuraavan hypyn jälkeen olleen aan Häkä tuli ohi. Siitä kielto. Pyöräytin sen ja otin uudestaan, mitä tekee Häkä... meneekin aan toisella puolella olleeseen putkeen :D
Tässä vaiheessa siis hylkäys.
Otin kolmannen kerran ja sain Häkän sinne aalle, mutta en ollut tyytyväinen joten aan jälkeen pysäytin suorituksen ja Häkä kainaloon ja pihalle.



Jäljellä oli vielä hyppyrata. Porukalla pähkäiltiin 6-9 kuviota, että mihin ehditään ja mihin ei. Mikä kannattaa ja mikä ei.
Päädyin tutustumaan rataan samalla tavalla kuin moni muukin, eli takaakierto kutoselle, siitä heti persjättö ja itse 7 putken "yläpuolelle", lähetys kepeille ja itse mukaan keppien vasemmalle puolen.
Tämä teoriassa vaikutti hyvältä ja aattelin, että treeneissä tämä toimisi jos ei ekalla yrityksellä, niin ainaikin toisella. Mutta mietin takana näkyvää 9 putkea, että kuinkahan paljon se vetää koiria, eli ne menisi pujottelun läpi.
Koska Häkä ei ollut kovin alussa, ehdin nähdä useamman suorituksen ja kaikki paitsi yksi (ne jotka näin) meni juurikin pujottelusta läpi ja saivat virheen.
Päätin vaihtaa lennosta suunnitelmaa (johon en siis tutustunut) ja ottaa jo 7 putki niin että Häkä mun vasemmalla ja tarkka vienti kepeille, jäisin keppien oikealle puolen ja jonkinlaisella vippauksella tms. Häkä mun edestä 9 putkeen ja sen jälkeen jatko ihan herran hallussa. Ihan helvetinmoisella kiireellä vetämään Häkä 10 hypylle ja yrittää vielä 11 hypylle takaaleikkaus. Ja mitä tapahtuu... tää onnistu ihan niinkuin 10+ !!! Häkä kulki kuin ajatus ja mentiin ihan hemmetin upeesti. Onneksi en jäänyt kesken radan tätä fiilistelemään vaan paahdettiin loppuun saakka virheettä ja hitto, voitettiin koko rata! Noin kymmenyksen erolla seuraavaan (joka oli se, jonka pujottelu meni ihan nappiin siltä toiselta puolen, sheltti Ella & Merja Hakala <3 )
No NYT oli kyllä hyvä fiilis. Voi Häkä!! <3



Pakko kehua kun harvoin näin hyvin menee, että nyt ollaan tammikuussa kisattu 10 rataa ja niistä 7 nollaa! Aikas mahtavaa! Hyvä minä ja hyvä Häkä. Hyvä meidän tiimi <3


Tykkäsin erityisesti kahvipaketeista palkintoina. Koirien leluilla ei juurikaan ole käyttöä, kun niitä on paljon eikä niitä kamalasti meillä kulu. Mutta kahvia menee joka aamu joten nämä todella tulee käyttöön.
Karkkipussit sen sijaan joutuivat kaapin ylimmälle hyllylle piiloon. Työkaverin kanssa alettiin karkkilakkoon vuoden alussa ja se kumpi ensin ratkeaa, tarjoaa amicassa viikon safkat.
Välillä on ollut vaikeaa, mutta toistaiseksi on lakko pitänyt :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti