Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Juhannus 2016 => FI AVA!!

Voi jee, Kipinästä Suomen Agilityvalio! Voi kuinka mahtavaa!

Tänä vuonna matkasin karavaanin kanssa Savonlinnaan, Tanhuvaaran urheiluopistolle, jossa järjestettiin Jussin Juoksut 2016-agilitytapahtuma.
Vaikka matkaa kertyi ja juhannusruuhkaan juututtiin Lusin suoralla, niin kyllä kannatti!
Puitteet oli kertakaikkisen upeat kaikin puolin!

Kisaurakointi aloitettiin perjantaina iltapäivästä. Kolmosille 2 agirataa ja 1 hyppyrata.
Kipinä aloitti agiradalla, jonka tuomaroi Sari Mikkilä.
Rata oli mielestäni aika helppo ja onnistuinkin Kipinän kanssa tekemään "norminollan" :)
Siinä tallustelin lähistöllä ja hain Häkän odottamaan omaa vuoroaan ja samalla seurailin kuinka koira toisensa jälkeen teki virheitä ja hylkäyksiä.
Sitten se koitti, Häkän vuoro luokan viimeisenä.
Tässä vaiheessa mielestäni Kipinä edelleen johti kisaa nollalla, mutta en ollut ihan 100-varma asiasta.
Kuitenkin oli varsin kinkkinen paikka lähteä radalle, kun tiesin, että nyt olisi Kipinälle serti todellakin lähellä.
Mielessä pyörähti ajatukset Häkän starttaamatta jättämisestä aina radan jonkinlaiseen sabotointiin. Sillä onhan se toki aika paljon nopeampi kuin Kipinä, joten nollaradalla se voittaisi. No, kuitenkin lähdin radalle puhtaasti sillä mielin, että nyt tehdään parhaamme Häkän kanssa ja katsotaan mitä tulee. Sen verran ajattelin, että nyt ainakin kontaktit pysäytetään kunnolla, enkä päästä Häkää varastamaan. Mutta muuten ei mitään sabotointia tms.
No rata menikin hurjan hyvin aina tokavikalle rimalle saakka, joka putosi.
En tiedä miten sen olisi voinut tahalteen tehdä, joten ihan puhdas vahinko, joka ei kuitenkaan haitannut ollenkaan.
Tämän jälkeen oli pakko änkeä toimistotelttaan varovaisesti kysymään, että voittiko Kipinä.
Ja kyllä! Kipinä voitti luokan ja olipa taas liikutuksen kyyneleet herkässä.
Kipinälle SERTI ja FI MVA. Huikeeta!

Tässä Kipinän ja Häkän ekat radat





Päivän seuraava rata oli hyppyrata, tuomarina Reetta Pirttikoski ja kisaamassa vain Häkä.
Alkurata hyvin ja vikkelästi, lopussa vähän sekoiltiin ja hylkäys. :)
Vika rata oli jälleen Mikkilän Sarin agilityrata.
Luulin Kipinän tehneen nollan, mutta kuuluttaja kertoikin ratavirheiksi 5. Ei hajuakaan mistä se tuli. Höh.
Häkän kanssa paineltiin hirmuista kyytiä, mutta aalta se peijooni loikkasi hitusen liian korkealta ja siitä vitonen. Koirien ero ajassa oli 6 sekuntia :) Häkä sijalla 5, Kipinä sijalla 8.

Kisojen jälkeen koirille ruokaa ja ne nukkumaan ja itse saunomaan.
Tanhuvaaran rantasauna lämpesi kisaajia varten ja olisi kuvitellut sen olevan aika ruuhkainen. Mitä vielä. Meitä oli siellä 5 naista. Jep!
Uikkaritkin tuli mukaan, mutta ei, en todellakaan pulahtanut järveen. Koitin varovasti varpailla ja kiesus miten kylmää!
Saunan jälkeen lämpesi karavaanareiden grillit ja pitkäpöytä rakentui hyvää vauhtia.
Istuttiin iltaa kivalla porukalla ja käytiin kokkoakin vilkaisemassa. Hieno päivä!

Lauantai valkeni helteisenä kuten edellinenkin päivä ja kisaaminen jatkuisi kolmosilla taas iltapäivällä. Samat huippumukavat tuomarit jatkoivat kuin eilenkin.
Ensin agirata. Tänään Kipinä ei osannut enää pujotella ja sille vitonen ja vähän yliaikaa. Sijoitus 13./19.
Häkä pinkoi taas aika kivasti, mutta alussa ollut raskas keinu ei laskeutunut ihan niin nopeasti kuin toivoin ja Häkä lähti keinulta perääni liian hätäisesti, joten siitä vitonen. Sijoitus 5./19.
Hyppyradalla taas pelkästään Häkä ja sehän vähän lipsahti... :)
Ensin yksi kaarros meni pitkäksi ja sitämyöden sen linja pieleen ja kun mä vielä estin sen näkyvyyden pujotteluun jonne piti mennä, niin eihän sillä ollut vaihtoehtoja kuin hypätä se minkä se näki ja pieleen meni. Siis hylkäys :)
Päivän vika rata oli taas Reetan agirata.
Kipinälle jälleen kepeiltä virhe tai parikin ja kun sitä korjailtiin useampaan kertaan, niin tuloksena humat 33.01. Kiitos ja näkemiin!
Häkän vuoroa odotellessa oli jo aurinko pehmentänyt pääkoppaa mutta sen verran ärsytti kaikki pienet toilailut, että radalle lähdin sillä asenteella, että on nyt helvetti jos ei yhtä nollaa edes Häkän kanssa saada. Olis paljon kivempi lähteä seuraavan viikonlopun maajoukkuekarsintoihin jos edes joku onnistuisi.
Ja niin vaan tapahtui. Hyvällä sykkeellä paineltiin menemään ja kokoajan oli tilanne hallussa.
Maaliin puhtaalla suorituksella ja nopeimmalla ajalla ja näin Häkä voittoon! Jes! Onnistuihan se :) Pikkuisenko tuntui hyvältä.
Loppusaldona voisikin sanoa, että juhannuksena 6 kilpailua joista voitin 2. Kuulostaapa hienolta!
Mutta kun saman asian kertoo toisella tavalla, eli juoksin yhteensä 10 rataa, mutta vain 2 nollaa saldona, ei se kuulosta yhtään niin kivalta.

Kisojen jälkeen lähdettiin porukalla kylpemään.
Tanhuvaarassa on pienimuotoinen urheilu-spa ja se kuului myös karavaanareiden paikan hintaan. Joten pitihän sen monet erilaiset porealtaat ym. testata.
Itse en jaksanut kovin pitkään kuitenkaan lillua vaan lähdin muita odottelemaan terassille siideriä naukkaillen.
Ja loppuiltahan jatkui kuten edellinenkin. Grillaten pitkän pöydän äärellä. Hauskaa!

Sunnuntaina kotiinpaluu, mutta vitsit että oli hieno juhannus!
Ensi vuonna taas ;)

Näihin kuviin ja tunnelmiin...
Ja loput kisavideot tuossa oikeassa reunassa...






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti