Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Jännän äärellä

Perhosia vatsassa vaikka kuinka ja paljon.
Tulevana viikonloppuna kisataan Nastolassa agilityn Suomen Mestaruuksista.
Tämä meillä oli tavoitteena Häkän kanssa kun kisaaminen viime syksynä aloitettiin. Osallistumisoikeuden saavuttaminen. Ja se saatiin. Mahtavaa!
Mukaan lähtee toki myös Kipinä. Oikeudet silläkin ollut jo hyvissä ajoin :)
Liekki liitelijääkään ei ole kokonaan unohdettu. Se on meillä joukkueen varakoirana. Toivon tosin ettei sitä tarvita ;) Se kun ei ole kisannut enää viime syksyn jälkeen. Eikä treenannut...

Kolmena päivänä kisataa ja pidetään hauskaa. Vaikka taivaalta onkin luvassa vesisateita.
No, sen tietää etukäteen ja siihen yritän parhaani mukaan varautua. Paljon kuivaa vaatetta mukaan ja ennakkoasenne, että kylmää ja märkää tulee olemaan. Siitä huolimatta ME pidetään hauskaa ja ollaan onnellisia kun saadaan olla mukana.
Varsinaisia tulostavoitteita en ajatellut itselleni laittavani, mutta olishan se siistiä päästä sunnuntaina finaaliinkin, Häkän kanssa... :) Sinne päästään virheettömällä suorituksella aamun karsintaradalta.
Meidän kanssa karsintaradalle lähtee 278 muuta koirakkoa ja 50 parasta (tai kaikki virheettömän radan tehneet finaaliin pääsevät.
Perjantaina kisataan kaksi "lämppäkisaa" sekä Kipinän, että Häkän kanssa.
Lauantaina vuorossa joukkuekisa ja saan olla Häkän kanssa ankkurina. Ihan paras paikka :) Toivotaan vaan, että joukkueella on alla hyvä tulos, niin finaalissakin olisi vielä jännitettävää.Ja Kipinähän on myös joukkueessa. Toivotaan "norminollaa" :)
Meillä onkin melkoinen "Tulikäpälä"-joukkue. Mukana göötit Saara, Taiga ja Kipinä. Syrjähyppynä Häkä :)
Ja sunnuntaina sitten vuorossa yksilömestaruudet. Häkä starttaa numerolla 34 ja Kipinä numerolla 103.

Tässä ihana fiiliskuva Janakkalan kisoista. Toivotaan tällaista vauhdikasta lentoa viikonlopulle :)


Ja tähän samaan sopii ihan loistavasti tämä:


1 kommentti: