Lauantaina ajeltiin Kallen kanssa Mikkeliin aamu varhaisella ja leiripäivä alkoi ysiltä.
Oltiin perillä hyvissä ajoin ja ehdittiin tehdä reipas aamulenkki Häkän ja Siriuksen kanssa.
Osa leiriläisistä oli jo entuudestaan tuttuja vähän paremminkin, osan tunsin nimeltä ja saavutuksiltaan ja sitten oli paljon sellaisia joita en etukäteen tuntenut ollenkaan.
Mutta ei mennyt montaa minuuttia kun jengi alkoi hitsautumaan yhteen. Mahtavaa!
Meidät oli jaettu kuuteen ryhmään joista jokaisessa oli 6 jäsentä.
Viikonlopun lukujärjestys oli tarkkaan laadittu ja jokainen ryhmä kävi kaikki valmentajat läpi. Paitsi fysiikka-osuus jossa hikoiltiin kaikki kahteen kertaan.
Häkän kanssa aloitettiin Ville Liukan valssi-treenillä.
Tässä Villen materiaali, ensin keskimmäisenä olleet valkoiset ympyrät.
Treeni meni kohtuullisesti. Oikeastaan voisin sanoa, että oltiin Häkän kanssa ihan omalla tasollamme.
Tämän jälkeen mentiin vielä oikeasta reunasta olevat valkoiset neliöt.
Siinä pääpaino oli 7-10 ja 16-19 esteissä.
Todettiin, että Häkälle saisi vahvistaa etenkin esteelle irtoamista ja takaakiertoihin minulta huolellisempaa ohjausta...
Villen treenin ohessa oli Boströmin Anna tarkkailemassa koirien liikkumista ja treenin jälkeen kävi pikapikaa koiran läpi ja keskusteltiin hetki.
Häkästä hän totesi, että melko vaikeaa katsoa liikkumista noin nopeasta ja pienestä koirasta :)
Mutta eipä hän ainakaan mitään negativista pystynyt sanomaan.
Seuraavaksi oli ohjelmassa ruokailua ja sen jälkeen jatkettiin Senni Huotarin yksittäisten esteiden "klinikalla".
Valitsin Häkälle ensimmäiseksi puommin josta saatiin loistavia toistoja ja Senniltä vinkki, että mitäpä jos uskaltaisin taas siirtyä vähän eteenpäin. Eli koirahan alkaa jo osaamaan sen mitä itse sanoin meidän vasta treenaavan ja että nyt voitaisiin jo alkaa työstämään vähän lisää variaatioita.
Tämän jälkeen otettiin keinua ja siinä oikeastaan sama homma... Koira osaa, luota siihen ja koitahan mennä vaikka askeln eteenpäin :)
Pienen tauon jälkeen pujoteltiin vielä tovi. Varsinaista ongelmaa meillä ei ole, joten oikeastaan otettiin pujottelua vaan erinäisten häiriöiden kera. Hyvä Häkä <3
Päivä päätettiin tehokkaaseen fysiikka-treeniin jossa meillä on valmentajana Mikko Lilja. Aivan superhyper huipputyyppi!
Tehtiin erinäisiä lämmittely-likkeitä ja saatiin sykettä nousemaan.
Mikko yritti takoa ohjaajiin järkeä päähän, että pitäisi omaakin kroppaa herätellä hyvin ennen kisasuoritusta eikä vain koiraa juoksuttaa...
Ohjaajien ketteryyttäkin koeteltiin, kun Mikko levitti hallin lattialle askeltikkaita. Niitä sitten kirmailtiin mitä erinäisin kuvioin ja saatiin jalkoja solmuun oikein huolella.
Olipa hauskaa!
Siitä sitten päästiin pikkuhiljaa valumaan hotellille ja pikaisen suihkun jälkeen heti ravintolaan syömään ja iltaa istumaan.
Häkä sai jäädä huoneeseen nukkumaan.
Ruoka oli kohtuullisen hyvää ja sen päälle parit siiderit ja ei muutakun alias-pelit käyntiin.
Porukkaa putoili tasaiseen tahtiin ja ennenkuin kello oli ilta yhdeksää, niin ei meitä enää montaa paikalla ollutkaan. Pikkasenko oli ollut raskas päivä :)
Treenivideoita löytyy oikeasta reunasta kohdasta Häkän videot
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti