Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

tiistai 26. helmikuuta 2013

Viikonlopun vierailut

Viime viikonloppuna vietin "kyläluutailu" päivät.
Lauanaina aloitin ajamalla vuokkoset-areenalle, jossa Paula ja Kaima treenasivat agilityä. Paulalla oli mukana Liekin pentu Likka.
Menin halliin ja Likka oli omassa yksiössään, eli häkissä kentän reunalla.
Tyyppi istuskeli hiiren hiljaa kun me Liekin kanssa raotettiin verhoa. Voi mikä riemu oli  molemmilla kun ne huomasivat toisensa.
Likka otettiin häkistä pois ja melkein heti se yritti kaivautua Liekin mahan alle etsimään maitobaain antimia.
Liekki ilmoitti samantien, että ei muuten ole enää tarjoilua...
Mentiin hetkeksi ulos pienelle lenkille ja otin muut koirat myös matkaan. Kyllä siinä melkoinen härdelli saatiin aikaiseksi, kun jokainen moikkasi ipanaa pienellä riemulla. Ja Likka myös mokkaili jokaista vuoron perään iloisena.
Lopuksi menin vielä hetkeksi katsomaan Paulan ja Kaiman treenailuja ja Likka pääsi takaisin yksiöönsä. Eikä mennyt kuin hetki ja pieni pentu oli kerällä ja nukahti. Hyvä hyvä!

Vuokkosilta jatkoin matkaa Hyvinkäälle. Siellä oli seuraava tapaaminen Allu-pennun kanssa.
Otin autosta vain Liekin ja mentiin pihalle. Allu tuli pian moikkaamaan ja samanlainen riemu repesi Allulla, ei ehkä kuitenkaan Liekillä. Liekki enemmänkin tutki ympäristöä...
Mutta niin se vaan Allukin yritti etsiä maitobaarin antimia, john Liekki jälleen totesi, että ei tipu enää.
Sisällä Allu yritti välillä vähän mielistellä äippäänsä, joka ei nyt ihan kauheasti kakarasta välittänyt.
Enemmän Liekkiä kiinnosti keittiön hajut ja touhotukset :)
Allu oli oikein mukavan oloinen pentu ja asuu oikein mukavassa kodissa.

Sunnuntai aloitettiin myös kyläluutailuilla. Ensimmäisenä matka Inkooseen Liinan ja Freyan luokse.
En oikein tiedä kuka koirista oli eniten riemuissaan, mutta omat koirani vinkuivat autossa jo pari kilometriä ennen perille saapumistamme.
Autosta ne meinasi hyppää ilman lupaa ja sen jälkeen oli kaikilla neliveto täysillä kohti oikeeta ovea.
Ovella vastassa oli erittäin iloinen Liina ja sylissä hiukan ehkä hämmästynyt Freya.
Nappasin Freyan syliini samantien ja sehän innostui valtavasti. Ilo oli molemmin puolista.
Aikuiset koirat moikkasivat toisiaan valtavan iloisina ja pian pääsi Freyakin lattialle touhottamaan.
Liekki oli myös kovin iloinen kohtaamisesta siihen saakka, kunnes Freyakin kokeili josko maitobaarista tulisi evästä.
Inkoosta maka jatkui Helsinkiin ja Lauttasaareen. Siellä asusteli sitten Rudi.
Nyt sai myös maalaiskoira NOx kokea jotain sille ennen näkemätöntä. Rudi asuu kerrostalossa ja sen verran korkealla, että pääsimme matkustamaan hissillä. Eihän NOx ole sellaisessa vielä käynytkään. Onneksi göötit osasivat vielä käyttäytyä ja opastivat NOx:n turvallisesti ja rauhallisesti ovesta sisään ja sitten vaan "aikakoneen" lattialle nätisti istumaan.
Voi jessus taas sitä riemun ja rallin märää, kun pääsimme Rudin kotiovesta sisälle.
Huoneistosta tulikin samantien koirien rallirata.

En voinut kuin todeta että kaikilla pennuilla on erittäin mukavat kodit ja elämä alkanut oikein hienosti.

No... Kun helsigissä olin, niin päätimpä sitten seuraavaksi ajella katajanokalle. Siellä asuu Iines ja Peppi. Tulikäpäliä molemmat. Näitä en ollutkaan yli vuoteen nähnyt.
Melkein ahdisti ajaa keskustassa, kun aika hyvin olen jo maalaistunut vajaassa kolmessa vuodessa. Mutta ilman kolareita selvisin kuitenkin.
Täällä se vasta omituinen riemu repesikin.
Peppiä en ole kovin montaa kertaa tosiaan nähnyt ja edellisestä tapaamisesta oli jo reilusti yli vuosi, mutta tyyppi oli äärettömän iloinen kohtaamisestamme. Lissu sanoi, että ei se tuolla tavalla ketään tervehdi. Voiko se muistaa minut.
No en tiedä, mutta oli se mukava tunne.
Iineshän toki minut muistaa, kun se on meillä ollut aika paljon kylässä ja reissattukin ollaan yhdessä.
Olipa kiva nähdä myös Iinestä ja Peppiä.
Sitten ihan viimeiseksi olin vielä järjestänyt mukavan, mutta haikean tapaamisen laakson kentälle.
Siellä tapasin Smuutin. Smuutti on Savun veli. Ikävä nousi pintaan, mutta oli ihana nähdä Smuutti.
Voi että kuinka se olikin Savun näköinen edelleen.
Pentuna me treffattiin muutaman kerran ja hämmästeltiin kuinka toistensa kopioita ne oli.
No, kyllä mä vielä jokupäivä sen sinisen unelman saan...

Huh, olipa siinä yhdelle viikonlopulle paljon mukavia koiratapaamisia, unohtamatta koirien omistajia :)
Mutta huisin mahtavaa oli!
Seuraavalla kerralla pitää ottaa kamerakin matkaan. Nyt niissä ei vielä niin kamalasti ole muutosta tapahtunut ettäkö olisi ns. mitään kuvattavaa ollut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti