Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

perjantai 22. helmikuuta 2019

Viikon kuulumiset

Lauantaina vietin tylsääkin tylsemmän päivän töissä.
Joku johtaja on keksinyt muuttaa aukioloaikoja ja omatkin työvuorot kokeneet mullistuksen.
Arkisin ollaan auki klo 7-22 ja bonuksena tuli lauantaiduunit klo 7-15. No, jos nyt jotain hyvää, niin noi iltavuoroviikot on sillain järkeviä, että nyt ehtii päivällä hyvin tehdä vaikka mitä kun työt alkaa vasta 14.30. Ja lauantaihuki pitäisi olla joka 4. viikko, mutta tämähän ei toteudu kun yks on saikulla ja talvilomatkin pyörii ym. Mutta saa noista sitten arkivapaan, että tavallaan ihan ok.
No, näin alussa kun ollaan niin eihän asiakkaat tätä ole vielä löytäneet joten aika hiljaistahan töissä oli.
Ennakoin tämän ja otin koirat mukaan. Ne onkin täällä jo monesti olleet, joten tuttu paikka niillekin.

Sunnuntaina lähdettiin Retkitassut-tiimin kanssa ulkoilemaan Melkuttimelle.
Keli oli huikean hieno! Ja paikka on yksi minun lemppareistani.
Siitä retkestä tarinaa kuvien kera TÄÄLLÄ


Mitäpä muuta, maanantaina oltiin ihanan Jennan treeneissä ja Häkä oli pitkästä aikaa varsin vallaton pirulainen...Jostain syystä se kävi todella korkeilla kierroksilla ja sinkoili sinne tänne eikä oikein mikään meinannut onnistua.
No, hihat meinas mulla palaa useampaankin otteeseen mutta lopulta vain repesin nauramaan koomisia treenejä.
Tulevana lauantaina olisi vuorossa EO-karsintakisat turun suunnalla ja saa nähdä. Ei nyt mitään valtaisaa luottoa koiraan ja yhdessä tekemiseen ole, mutta ihan kiva lähteä taas vähän isompiin kisoihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti