Torstai ja perjantai, Norjassa

Torstaina puolilta päivin pakattiin karavaanit ja lähdettiin Kilpisjärveltä jatkamaan matkaa Norjan puolelle. Ihan sata varmoja emme siinä vaiheessa olleet seuraavan yön paikasta. Katsottaisiin minne saakka jaksaisimme ajaa.
Maisemathan muuttui samantien kun raja ylitettiin ja henkeä salpaavan kaunista oli ihan koko ajan Kilpparilta Skibotniin. Vähän alle 50km.
Henkeä haukkoen ajelin edellä ja harmittelin kun piti keskittyä välillä siihen ajamiseenkin kun ne maisemat vaan oli ihan julmetun upeita!
Canoni vierellä joutui hetken matkaa olemaan tyhjänpanttina kun en vaan pystynyt räpsimään ihastukseltani kuvia.
Pari hassua kuitenkin.

Kylä olikin älyttömän pieni eikä sieltä oikein mitään järkevää taukopaikkaa löytynyt joten matka sai jatkua.
Reitti jatkuisi suurimmaksi osaksi jäämeren rantaa pitkin ja voi taivas että oli hienoa!

Jossain vaiheessa tuli ensimmäiset tunnelit ja hiukan jänskätti.

Matka jatkui hissukseen, ehkä noin 70km/h oli lopulta keskinopeus.
Pikkuisen harmitti kun erinomaisia levähdyspaikkoja oli alkumatkasta vähän väliä, mutta sitten kun niitä taukoja alkoi kaivata, ei sopivia kahdelle yhdistelmälle tuntunut olevan ollenkaan. Ja niinpä välillä piti ajaa vähän liian pitkiä pätkiä yhdellä kertaa.
Ennen Kåfjordia oli melkoinen kierros poukaman kautta ja se oli kyllä upea mutta samalla erittäin raskasta koska tosiaan taukoa teki mieli.
Etenkin parin tunnelin jälkeen olisi mieluusti kuvannut näitä upeita vesiputouksia ihan kaikessa rauhassa. Nyt kuvat piti napata vauhdissa.

Noita putouksiahan siellä riittikin enemmän kuin tarpeeksi ja tosiaan monta kertaa harmittelin etten pystynyt napsimaan niistä kuvia kun piti ajaa samalla.

Välillä tie kulki kivasti meren tasalla mutta välillä noustiin piiiiitkää mäkeä hissukseen ylös ja toki sitten myös alas...

Ja sitten näkyi myös lohialtaitakin. Olipa melkosia!

Jossain vaiheessa päätettiin että jatketaan ajamista aina Altaan saakka. Kilometrejä olisi Kilpisjärveltä reilut 300 mutta ajallisesti meni ehkä lähemmäksi 6 tuntia. Ellei enempikin. En niin tarkkaan katsonut kelloa.
Oli pohdittu että voisimme yöpyä jollain p-paikallakin mutta ne kaikki oli oikeastaan erittäin tuulisia paikkoja aivan tien varrella ja siksi päätimme jatkaa Altaan leirintäalueelle.

Lähes viimeinen tunneli ennen kaupunkia olikin tosi pitkä ja mahtava. Kaukaa jo näki, että nyt mennään muuten todellakin ison ja jylhän vuoren läpi! Kääk!

Siitäkin selvittiin ja perillä odotti suomalaisen pariskunnan ylläpitämä Alta River Camping-leirintäalue. Oltiin muuten aikas poikki... Mutta kylläpäs ollaan taas kaukana kotoota...

No... Perjantaina herättiin hyvien yöunien jälkeen ja uutta virtaa vaikka muille jakaa. No ei nyt sentään mutta lähdettiin tutkimaan pientä kyläpahasta.
Ensimmäisenä Altan museolle jossa myös jollaintapaa erityisen kuuluisia kalliomaalauksia.
Olen ihan varma että nuo on vaan rakennettu turisteja varten eikä noilla ole mitään tekemistä 5000-vuotta sitten olleen ajan kanssa. Uskokoot ken haluaa, minä en.

Kylässä tai kaupungissa ei riittänytkään nähtävää kuin tunniksi ja palattiin aika nopeasti takas vaunuille.
Äiti alkoi väsäämään kaalilaatikkoa ja minä lähdin koirien kanssa Alta-joen varrelle kiviä keräämään.
Kanjoni houkutteli kovasti, mutta kun kysyin sinne sopivaa reittiä, niin päätin, että jääkööt toiseen kertaan. Vähän turhan pitkä matka tässä kohtaa...
Mutta menihän se päivä näinkin...

Keskiviikko, Saanan huiputus

Tämä päivä oli "pyhitetty" Saana huiputukselle. Kovalla tohinalla pakattiin reppu täyteen evästä ja juomista ja tarkastettiin että kaikkien vehkeiden akut varmasti on täynnä ym.
Pipot, hanskat, tuulitakki, fleece, kumpparit alkumatkalle, hyvät kengät loppumatkalle ym ym. Ja ei muutakun puolilta päivin matkaan.
Reitti lähti ihan tästä vaunualueen nurkalta ja eihän sitä päästy kuin ehkä sata metriä kun yks alkoi jo puuskuttamaan... En minä vaan äitini. Isähän ei edes lähtenyt matkaan...

Noutaja tuli ennen puurajaa. Äiti jaksoi siis alle kilometrin vaunulta... Voi taivas...
Taukoja oli ollut jo muutama ja hän sitten totesi että ei tule mitään. Ei pysty.
No eihän siinä, arvasinkin kyllä ettei hän ylös saakka pääse mutta olisin toivonut vähän pidemmälle pystyvän. Jaksoi kuitenkin viime syksynä nattasille kohtuullisen helposti.
No, annoin NOxin matkaan kun oli hiukka hankalaa taas hihnojen kanssa pelleillä. Porukkaa kuitenkin niin paljon liikenteessä, että arvelin siellä olevan useita mielensä pahoittajia joten koirat tosiaan joutuisivat hihnoissa kulkenmaan.
Mietin tovin annanko myös Liekin matkaan mutta lopulta vain äiti ja NOx kääntyivät ympäri ja minä jatkoin Häkän, Liekin ja Kipinän kanssa.

Heti puurajan yläpuolella avautui huikean hienot maisemat. Ylä kuvassa Pikku-Malla.
Mäki lähti jyrkkenemään aika tavalla ja hiki tuli samantien.
Eikä yhtään helpottanut tosiaan kolme koiraa hihnassa...

Ihan sillä merkityllä polulla en ollut vaan kuljin sitä aavistuksen sivussa. Ehkä vähän huono valinta...
NE rappusethan oli purettu pari viikkoa aiemmin ja poltettu pois, joten sain kulkea luonnon polkua. Onneksi!

Mäki jatkui ja jatkui. Välillä jyrkemmin, välillä loivemmin. Mutta se jatkui ja jatkui...
Ylhäältä laskeutuva pariskunta varoitti kohta näkyvästä Pyystä. Tarkensin, että niin se lintu Pyy, ei käärme Kyy. Ja kyllä, lintua tarkoitettiin. Olisi ihan siinä polun viressä poikasten kanssa.
Kiitin ja totesin, että eipä nämä mitään lintukoiria ole, mutta kiitos infosta etten itse pelästy.
Ja kyllähän sen näinkin. Hyvin maastoutuu! Ja yksikään koirista ei reagoinut millään tavalla.
Sopulin kolojakin näin, mutta en sopuleita.

Parin kilometrin kohdalla tuntui, että nyt olen aivan loppu! Puuskutin ja puhisin. Ja myös koirien vauhti oli hidastunut.
Pidettiin taukoa ja saimme seuraksi yksin kiipeämään lähteneen naisen. Hän oli ollut jo monta kertaa aikeissa luovuttaa mutta lähdimme jatkamaan yhdessä kipuamista.
Tässä vaiheessa päästin koirat jo irti. Näkyvyyttä oli hyvin ja niidenkin vauhti hidastunut.

Aina välillä piti napsaista kuva ja toinenkin. Vasta ehkä parisataa metriä ennen huippua tuuli yltyi niin kovaksi että piti laittaa hupparin päälle fleece. Mutta pipo ja hanskat sai edelleen olla repussa.

Loppuviimein peltinen postilaatikko näkyi ja väsymys karisi samantien!

HUIPULLA OLLAAN!!

Oli muuten melkoisen maukasta baileys tuolla huipulla ;)
Paikka vaan oli niin kovin tuulinen ettei siellä lopulta ihan hirmuisen kauaa viihtynyt kun oli aika lähteä takaisin alas.
Alas on aina helpompi tulla ja kaikkinensa matkaa kertyi 8,53km ja aikaa kului melkein 4,5 tuntia.
Mutta nyt se on tehty! Onpa ihan voittaja-fiilis! :)