Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Agilityn SM kisat

Vauhtia on niin ettei perässä pysy ja blogi laahaa...

Agilityn SM kisat käytiin kesäkuun puolivälissä. Tänä vuonna kisat oli Vantaalla Myyrmäessä. Puitteet varsin upeat, mutta kun ei tarvinut lähteä pidemmälle reissuun, niin ei oikein oma isojen kisojen fiilis tahtonut löytyä. Kaikenlisäksi olin perjantaina illan töissä, enkä pumminut sitä päivää vapaaksi, joten en osallistunut etkokisoihinkaan.
Lauantaina kisapaikalle aamutuimaan. Luvassa oli joukkuekisat ja halusin tällä kertaa lähtöpaikan numero 1. Kisarata heti aamusta ja koska en uskonut joukkueemme olevan mitalitaistoja lähelläkään, niin saatoin lähteä kotiin hyvissä ajoin päivällä. Joo, ehkä vähän ilkeästi ajateltu mutta ensinnäkään en tällä hetkellä pidä mun ja Häkän kisaamista mitenkään tulosvarmana joten ehkä se myös on syönyt vähän omaa fiilistä.
No, Häkän kanssa siis aloitettiin ja rata oli varsin mukava. Reunalta katsottuna näytti nopealle koiralle varsin kinkkiselle, mutta kun sinne kentälle pääsi, niin eihän se paha ollutkaan.
Mutta jos joku virhe voi vituttaa, niin se kun huomaat että heti ensimmäinen rima putoaa.
Näin kävi Häkän kanssa ja pari seuraavaa estettä meni harmitellessa, mutta siitä sitten ajatukset loppurataan ja hyvällä sykkeellä jatkettiin.
Puomilta Häkä perkele lähti luvatta ja ehti napata väärän hypyn joten meille hylkäys.
No, ehkä se ei tällä hetkellä ole ihan varma mitä siltä milloinkin haluan kun joissain kisoissa olen treenannut vauhdikkaampia puomeja, eli antanut sen jatkaa matkaa pysähtymättä. Pöh...
Joukkueestamme myös viimeinen koirakko hylkääntyi, joten tuloksemme oli hyl.
Tässä Häkän rata:

Pätysen kameraan osuttiin tällä kertaa:



Kuvat siis: Jukka Pätynen, koirakuvat.fi
Sunnuntaina oli vuorossa yksilömestaruudet.
Häkän lähtövuoro oli päivän viimeisessä ryhmässä ranking-sijoituksen perusteella.
Siinä ehti aamupäivällä katsella useita koirakoita ja kerätä kisafiilistä itselle. Aika hyvin siinä onnistuinkin.
Hyppyrata oli oikein mukava ja vauhdikas. Pari sellaista kohtaa kyllä, että jos uskalsi luottaa omaan ja koiran osaamiseen, niin tulos oli huikea. Mutta jos ote herpaantui hetkeksi (kuten minulla) niin kappas kun jäikin yksi hyppy suorittamatta. Siitä kielto. Vitosella ei SM:ssä tee yhtään mitään joten se oli sitten siinä.
Jatkoin radan kuitenkin loppuun vähän eri tavalla mitä olin suunnitellut ja Häkä lähti yhtä hyppyä kiertämään takaa vaikka ei olisi pitänyt. Hyppäsi sen huonosti päin siivekettä ja tuloksena hylkäys.
Tässä rata:

Niin, sitten käytiin toukokuun lopussa toistamiseen Tallinnassa kisaamassa Häkän ja Saaran kanssa.
Joku nolla sieltä tuli, mutta ei edellenkään voittoa eikä sertiä. Taso vaan on ihan jäätävän kova ja virolaiset koirakot helvetin nopeita. Syksymmällä sitten taas...
Videot laitan tuonne Häkän kisavideot-sivulle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti