Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

maanantai 29. helmikuuta 2016

Nollavoitto!

Huh heijaa! Sunnuntaina ajelin Sipooseen kisaamaan Häkän ja Saaran kanssa. Tarjolla oli 3 rataa ja tuomarina Esa Muotka.
Ensimmäisenä oli hyppyrata, joka ei ollut Esan käsialaa vaikka sen tuomaroikin. Ihmetelinkin, että melkoisen jouhevalta näyttää.
Ennakkoon odotin paljon kiemuraisempaa ja kinkkisempää.
Saara oli ensin ja sain hyvän vireen päälle ja tehtiin oikein mainio nolla. Jes! Vauhtia tuntui olevan.
Häkän kanssa lähdin vähän sillä mielin, että saa nähdä monestiko se tulee jaloille kun en ehdi alta pois. Pah, mitä vielä... Häkä oli hyvin kuulolla ja napsi esteet oikeassa järjestyksessä kuten kuuluikin.
Maaliin tultiin myös nollalla ja olipa siistiä!
Saara matkaan ja lähdin pihalle jäähdyttelemään ja fiilistelin, että olipa hienoa saada "taas" nolla :) Tämä oli nyt Häkän kolmas nolla kolmosista.
Luokassa oli reilut 30 kisaajaa ja ajattelin mielessäni, että ehkä tuolla suorituksella voisi viiden sakkiin päästä.
En kuullut kuulutuksia enkä nähnyt tuloksia, mutta kun palasin sisälle, niin muutama ihminen tuli onnittelemaan hyvästä radasta ja vähän ihmettelin,että joo, kiitti, olihan se hieno nolla. Mutta sitten yks sanoi,että voititte, onnea. Olin vähän, että HÄH!! ?? Taisi jäädä pari sydämen lyöntiä väliin kun vähän epäuskoisena sanoin, että eikä, oikeestiko :)
Lähdin tulosmonitoria kohti ja kyllä, sillä oli ykkösenä Häkä ja minä! Jestas! Huippua!
Että kai se sitten meni pirun hyvin :)
Tämähän tarkoitti myös sitä, että Häkä sai ensimmäisen hyppy SERTin! Huisia!

Seuraava rata oli agilityrata ja Esa jatkoi tuomarina.
Nyt myös hänen suunnitelmalla mentiin vaikka ei olisi uskonut.
Olen pitänyt Esan ratoja kinkkisinä ja kiemuraisina, mutta nyt oli todella virtaviivaisia ja vauhdikkaita. Vai mitä tuumaatte tästä:
Saara oli taas ensin. Paineltiin menemään oikein kivasti ja nollalla maaliin. Mahtavaa!
Saatiin siis tuplanolla :)
Häkän kanssa oli sellainen fiilis, että nyt ei ole erityisen hankalaa, pitää vaan luottaa koiraan ja nauttia vauhdista.
Noh... Puomin jälkeinen putki tuotti haastetta. Tiedossa oleva ongelma on, että Häkä ei lukise vielä esteitä ja varsinkaan silloin kun mun rytmitys on pielessä.
Niinpä se kääntyi putken suuaukolla ympäri. Mutta se oli kokoajan putkessa joten siitä ei virhettä tullutkaan. Sen räpeltämisen seurauksena kuitenkin seuraavan hypyn rima putosi.
No jatkettiin täysillä ja aan jälkeiseen putkeen sama homma. Nyt tosin Häkä pyörähti ennen putkea, joten siitä kielto. Tuloksena siis kymppi.

Vika rata oli myös vauhdikas Esan agirata:

Tosin tässä ennakkoon ajattelin pahimmiksi kohdiksi esteet 1-2-3 ja 11-16 välin.
No alku meni huisin hienosti aina pitudelle saakka.
Tein persjättöä putken ja pituuden väliin ja JOS olisin ottanut yhden askeleen lähemmäksi pituutta, olisi Häkä ehkä sen hypännyt, mutta taas rytmitys vähän pielessä ja Häkä kääntyi juuri ennen estettä ja sitä kielto.
Jatkettiin hyvällä sykkeellä ja loppurata meni huippuhyvin joten vitosella maaliin. Tämä oli todellinen JOS-nolla :D
Harmitti taas pikkuisen, mutta toisaalta koko muu rata meni niin hurjan hyvin.

Saaran kanssa tuli rytmitysvirhe kepeillä. Jäin tekemään takaa leikkausta hypyn ja keppien väliin (12-13) ja vedin Saaraa liikaa, joten se lähti pujotteluun väärälle puolelle. Höh.

Mutta olipahan taas siistiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti