Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Pieni toipilas

NOxin löysä polvi operoitiin keskiviikkona.
Eläinlääkärin sanoin lumpiota kiristettiin avaruuslangalla ja nyt se on hyvä. Tai siis erittäin hyvä. Hyvä asia leikkauksessa oli se, että selvittiin vain "kiristämisellä" eikä luuhun tarvinut kaivella uraa tms.
Nyt sitten pitäisi tyyppi pitää vähintään 4 viikkoa hihnassa, mielummin vähän pidempään.
Kaikenkaikkiaan paranemiseen pitäisi mennä noin 2 kuukautta.
Mutta nythän se pahin vaihe vasta on.
Ensimmäinen ilta meni minulla hiki otsalla, kun pelkäsin kokoajan että sattuuko NOxin jalkaan. Mutta hyvin se nilkutti kolmella jalalla pediltä toiselle.



Yö meni kohtuullisen hyvin, olin ennakkoon odottanutkin että heräisin varmaan moneen kertaan kun tyyppi vähänkin liikahtaa. Tein sille pedin makkarin lattialle ja niinhän se jossain vaiheessa olikin noussut. Säikähdin kovasti, kun kuulin parketilla rapinaa :)

Työkaverilta olin kysynyt voisinko ottaa potilaan töihin päivisin istuskelemaan häkkiin. Ja sehän sopi. On koirat ennenkin käyny porukkaa viihdyttämässä.
Otin siis yhden häkin matkaan ja sinne lampaantalja ja avot, NOxilla ihan luksus peti.
Mitä nyt asentajat käy sitä vähän välilä rapsuttelemassa ja voivottelemassa :)

Vuorokausi leikkauksesta ja illalla NOx liikkui jo pirteästi. Se söi hyvin ja otin sen mukaan ulos 100 metrin lenkille. Sitä se tosin hyppeli kolmella jalalla ehkä 30 metriä ja minä kannoin loppumatkan.
Kylmähän sille heti tuli, joten sen ulkoilut jäivät erittäin lyhyiksi.
Illalla jätin sen possunkorvan kanssa kotiin kun lähdin gööttien kanssa vähän pidemmälle lenkille. Hiukan mietin, että miten sillä menee, kun en kauluria sillä pidä jos ei aivan pakko pakko ole. Ja hyvin oli mennyt. Possunkorvaa oli jyrsitty, mutta jalka on saanut olla lähes rauhassa koko ajan. Hyvä niin.

Perjantaina se hengaili jälleen töissä, mutta nyt sitä alkoi jo kiinnostamaan tuo vaaleanpunainen paketti jalassa. Jouduin laittamaan siihen vähän teippiä päälle ja toivon, että se riittäisi kun sain sen kiinni itse teossa ja pystyin kieltämään siteen avaamisyritykset.
No, toivottavasti aika menee nopeasti ja tuo side saadaan pois, samoin tikit ja sitten vaan ahkeraa kuntoutusta...

Niin... se piti vielä sanoa... Olen monen monta kertaa kironnut kalliita vakuutusmaksuja gööttien kanssa touhutessa ja usein meinannut katkaista ne tarpeettomina. Kun ei niiden kanssa ole juurikaan murheita ollut. (Jos ei lasketa Nuusku suolitukosleikkausta vuonna -06)
No nyt on viimeisen kahden vuoden aikana ollut kyllä jumalaisen suuri apu vakuutuksien voimassaolosta että ei kyllä tule mieleen niitä katkaista. Ja ihan varmasti jatkossakin otan pennuilleni parhaat mahdolliset vakuutukset.
Ja nyt kyllä todellakin voin suositella vakuutusten ottamista ihan kaikkillle. Eipä ole tarvinut miettiä hoidetaanko joku vaiva ja miten hoidetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti