Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Vuoden ekat kisat

Totaalinen tauko agiliytystä tekee toisinaan hyvää. Kun vaan oikeasti malttaa olla tekemättä mitään aiheeseen liittyvääkään omien koirien kanssa.
Hiukan yli kuukauden pystyin ja sitten oli taas päästävä radoille.
Niinpä 23-24.1 viikonloppuna kisailinkin sitten urakalla. Tai no, kahteen päivään kolmella koiralla yhteensä 11 starttia. Ei se nyt kovin paljon ole. Minun mielestä...
Nykyään tuntuu kuitenkin tulevan paheksuvia katseita ja kommentteja jos uskaltaa kisata ylipäätään kahtena peräkkäisenä päivänä. Saatikka että useamman startin... voi kauheeta...

No mutta... Lauantaina kisasin Kirkkonummella 2 starttia Häkällä ja sitten sain pitkästä aikaa Saaran mukaan radoille. Sen kanssa myös 2 rataa.
Häkälle hylky ja kymppi, Saaralle hylky ja nolla sijalla 4.

Sunnuntaina ajelin turkkuseen. Häkälle 3 starttia, kaikista hylky. Nyt jopa hiukan harmitti, etenkin hyppyradan hylky. Se oli eka este oikein ja toka väärästä suunnasta. Huoh...
No kyllä ne kaksi mutakin pikkusen harmitti, mutta radoissa oli kuitenkin paljon hyviäkin kohtia. Omasta mielestäni ohjasin vähän rohkeammin ja paikkapaikoin onnistuneet kohdat tuntui oikein hyvältä.
Kipinällä kisasin kaksi agirataa ja molemmista sellainen "norminolla" :)
Tai no ehkä radat oli mielestäni tosi hyviä Kipinän radoiksi. Se kulki kivasti ja sujuvasti. Oikein kiva.
Kipinälle siis tuplanolla. Jee!
Saaralla kisasin myös kaksi rataa. Agi ja hyppy.
Agiradalta yksi harmittava kielto, kun ajauduin vähän liian lähelle koiraa takaaleikkauksessa ja se väisti. Hyppyrata oli oikein mainio ja 4,5 etenemällä hirmu kiva nolla. Harmi vaan kun porukassa oli useita muitakin hyviä nollia, joten meidän sijoitus oli vasta 7.

Kaikkiaan kisaamisesta jäi oikein hyvä fiilis ja päätinkin ilmoittaa koiria myös seuraavalle sunnuntaille kisoihin. Sielä olisi taas kolme koiraa ja yhteensä 7 starttia.
 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti