Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Elokuiset uutiset

Olen parhaillaan kesälomailemassa, pohjoisessa suomessa. Pikkuhiljaa tosin palailemassa jo etelää kohti.
Ollaan oltu Häkän kanssa kaksistaan asuntovaunulla liikenteessä ja käytiin Kilpisjärvellä vähän vaeltamassa. Huiputettiin Halti. Olipa huikean upea reissu!
reissusta tarkemmin voit lukea retkitassut-blogistani- Pääset sinne tuosta oikeasta reunasta, tai suoraan TÄSTÄ


Menomatkalla pohjoiseen piipahdettiin Pellossa agilitykisoissa. Pellon helteisillä agilityfästeillä. Kisattiin kolmena päivänä ja napsittiin jokunen palkintopallisijoituskin.
Oli todella kivat kisat ja upea kisapaikka. Hellettä sen kolmisenkymentä astetta eikä itikoista tietoakaan.

Mitä muuta, Ruuti tosiaan astutettiin Mörköllä ja nyt se on myös ultrattu tiineeksi. Eli syyskuun alussa odotellaan uusien Tulikäpälien syntymistä. Vähän alkaa itselläkin jo olemaan göötinpentukuume, vaikka olenkin pitkään jo miettinyt että mitäpä jos en enää koiraa ottaisikaan... No, saas nähdä. Jos sieltä THE pentu tulee, niin voihan se olla, että yksi sitten kotiin jää. Mikähän sille kutsumanimeksi...

Oli aikomus astuttaa myös Hottis nyt syksyllä, mutta koska Hottis aloitti juoksun juuri harmittavasti ennenkuin Ruutin pennut vielä ovat syntyneet, niin päätin ettei Hottista astuteta vielä. Koska en halua kaksia pentuja samanaikaisesti pieneen asuntooni...
Joten Hottiksen pennutus siirretään keväälle ja toivottavasti saadaan sitten kevätpennut.
Hottiksen juoksua odotellaan helmikuulle, pennut syntysivät huhtikuulla ja olisivat luovutuksessa juuri kivasti kesäkuussa.

Liekki ja Kipinäkin voi hyvin. Ovat olleet maailman parhaassa hoitopaikassa taas kun minä ja Häkä ollaan reissattu. Olen kyllä onnellinen, että Allulandiassa on aina ovi auki ladyille <3 Terkut Hyvinkäälle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti