Syksyllä huomasin uutisista, että Kilpisjärven Saana-tunturi valaistaan kahdeksi päiväksi siniseen loistoon Suomi 100 kunniaksi. Havainnekuva oli jo sitä luokkaa, että hetken jo mietin, että vitsit kun olisi mageeta päästä paikanpäälle
No eipä muuten ollut. Hautasin idean samantien.
Mutta sitten jossain vaiheessa heitin Mikalle puoliksi vitsillä, että jos mä lennän hänen luokseen että lähdettäiskö Kilpisjärvelle ja hän ei edes miettinyt vaan tokaisi, että miksikäs ei. No tuo vastaus tuli niin helposti etten oikein ottanut sitäkään todesta. Mutta idea kyti...
Marraskuussa oltiin kuitenkin jo sovittu, että lennän Rovaniemelle. Samalla aloin tutkia Kilpisjärven majoituspaikkoja vähän tarkemmin, mutta edelleen myytiin ei oota.
Lähetin varmaan jokaikiseen alueella majoituksia tarjoavaan yritykseen sähköpostia ja sain monta vastausta ettei yhtään vapaata todellakaan ole. Tai sitten oli jotain isoja mökkejä joista olisi pitänyt maksaa yli 400€ yhdestä yöstä. Kiitos ei!
Kilpisjärven retkeilykeskus tarjosi ensin 140€:n huonetta mutta siihenkin vastasin, että turhan kallis yhtä yötä varten sekin. No, budjettiratkaisu löytyi, vaatimaton huone 50€ sisältäen kahdelle aamiaisetkin. En epäröinyt hetkeäkään vaan varasin huoneen ja maksoinkin sen heti. Ja sitten viestiä Mikalle, että nyt sitten muuten mennään. Ja edelleen vastaus, että juu, mennään vaan :)
No tuumasta toimeen ja koirille taas hoitopaikkakyselyitä. Hyvinkän Allulandia on edelleen yksi parhaista ja sinne vien koiria enemmän kuin mielelläni hoitoon. Göötit siis jälleen sinne.
Sheltit sai paikan omalta kylältä, shelttilandiasta Sirpan luota. Ihan loistava paikka tämäkin <3
Sunnuntaina 3.12 olin ilmoittanut Häkän kisaamaan hyvinkäälle koska lento lähtisi vasta illalla yhdeksän nurkilla.
Kisat menikin oikeastaan hirmu hyvin. Kaksi nollaa, sijoilla 1 ja 3. Jes!
Göötit jäi hyvinkäälle ja sheltit lähti kisapaikalta Sirpan matkaan ja itse lähdin suoraan kohti lentokenttää. Kuinka kätevää :)
Rovaniemellä odotti pikku pakkanen ja mahtava talvikeli. Lunta oli "ihan sikana". Ainakin 30-40cm. Miten siistiä!!
Maanantai meni leppoisasti, mitä nyt piipahdus joulupukin maassa yksi pieni tuliainen hankkimassa sekä ounasvaaran laella pari talvikuvaa ottamassa.
Tiistaina sitten lähdettiin heti aamusta ajamaan kohti Kilpisjärveä. Matkaa olisi vähän yli 400km.
Ensimmäinen stoppi tehtiin Levillä. Oikeastaan vaan sen takia, että piipahdettiin alkossa :)
Olisihan perilläkin pieni alko, mutta ei uskallettu laskea sen varaan kun haluttiin glögiä ja minttuviinaa.
Ja pitihän sitten pyörähtää rinteen juurella kuva nappaamassa... turisti...
Matka jatkui kohtuullisen kivuttomasti ja perille saavuttiin vielä valoisaan aikaan.
Kaamoshan oli jo vähän niinkuin alkanut, mutta itse en sitä vielä kovin kummallisena pitänyt. Matkalla tosin piti miettiä kun aurinko vilahti kukkuloiden takaa, että oliko se mollukka nousemassa vai laskemassa. Eipä se sieltä kukkuloisen takaa näyttäytynyt ollenkaan. Ainoastaan auringon säteen loistivat.
Toinen kuva ehkä tuntia myöhemmin.
Käytiin syömässä ja kun päästiin ravintolasta ulos, vilkaisin taivaalle ja avot! Revontulet näyttäytyi ensimmäisen kerran! Olin ihan vaan pikkuisen innoissani!
Siitä sitten kämpälle vaihtamaan toppavaatetta päälle ja kamerat kantoon ja pihalle.
Kuvia tuli räpsittyä vaikka kuinka paljon mutta tuo pimeässä kuvaaminen on amatöörille haasteellista. Mutta parasta tämä olikin paikan päällä nähtynä ;)
Kylälle oli tehty myös jääveistos. Vaikuttavan upea sekin!
Pakkanen kipusi Kittilän kohdilla -26,5 asteeseen saakka, mutta Kilpisjärvellä ei menty yli kahdenkympin. Kylmä tuli ainoastaan silloin kun olin ilman hanskoja ja räpsin kuvia. Siis ainoastaan sormet jäätyi. Muutoin tuuleton pakkaskeli oli kyllä ihan parasta!
Illalla käytiin hiippailemassa valonlähteille katsomaan, että minkäslaiset vekottimet ne nyt sitten olisi. Tämmöisiä telineitä ympäri Saanaa.
Valojen oli määrä sammua puolenyön aikaan ja sitä odottaessa porukalla istuttiin iltaa kodassa ja tutustuttiin uusiin ihmisiin. Miten pitikään sattua, että ensimmäiset kaksi rouvaa jotka siihen lyöttäytyi, oli sitten Vihdistä ja Veikkolasta :)
Lopulta koitti puoliyö ja mentiin kaikki siihen Saanan juurelle sitä katsomaan. Jollain tavalla mystinen ja haikea hetki kun koko tunturi pimeni.
Oli kyllä ihan mieletön kokemus. Ja tuskin tällaista mahdollisuutta enää toiste tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti