Ja koirat hihnoihin ja matkaan.
Kun reitin alku löytyi ja autotie oli sopivan pitkällä, päästin taas nelijalkaiset irti jotta kaikilla kulkemin sujuisi helpommin.
Nyt jos olisi ollut viisas, niin olisi ottanut lumikengät mukaan. Niitä jossain vaiheessa minulle suositeltiinkin, mutta en osannut nähdä niitä tarpeellisiksi.
Pääsin reittiä enkä just ja just 100 metriä, kun aloin humpsahtamaan hankeen joka toisella askeleella. Vaikka kuinka yritin kulkea edellisen tallustelijan jalanjälkiä.
Ketutus oli hirmuinen ja käännyin ympäri. Olkoot perkele!
Autossa mietin ja mietin,mettä mitä hemmettiä mä nyt teen. Kun ulkoilemaan piti päästä, mutta varasuunnitelmaa ei ollut.
No keksin sitten lähteä kohti valtavaaran takaparkkista. Josko menisin sinne uudestaan jos sieltä hyvä polku lähtisi. Nyt kun ei ollut sumuinen keli.
Parkkipaikka löytyi muutaman kilometrin päästä, mutta siinä tuumailin, että ei mua kyllä nyt tuonne huvita mennä.
Jatkoin autolla etsien jotain sopivaa pikkutietä jonka helposti löysinkin.
Ja koirat autosta ulos.
Kävelin latupohjaa varmaan pari kilometriä, kunhan nyt koirat vähän pääsi jolkottelemaan.
Meinasin ketutuksessa lähteä vaan kämpille, mutta onneksi lueskelin karttaa hetken.
Pyhävaaralle voisi päästä toista reittiä, jos auton ajaisi yhden pikkutien päähän. Siispä sinne.
Paikka löytyi helposti ja taas koirat autosta ja sukellus metsään.
Vähän matkaa tallustin taas latupohjaa, kunnes löysinkin sille samaiselle reitille, jota olisin jossain vaiheessa tullut, jos olisin sieltä pirunkirkolta lähtenyt talsimaan.
Kartan mukaan matkaa ei ollut kuin puoli kilometriä, mutta toki pieni haaste siinä oli. Koko matkahan oli ylämäkeä.
Huippua lähestyessä piti vähän haukkoa henkeä, kun maisemat olivat kerrassaan huikeat.
Hiukan aiemmin satanut tuore lumi keikkui vielä puissa ja näkyhän oli todella talvinen. Vau!
Huipulla pidettiin evästauko ja kun sinne sitten tupsahti pari muutakin retkeilijää, niin päätin lauman kanssa lähteä paluumatkalle.
Oli kyllä mahtava paikka! Onneksi tajusin kokeilla toista reittiä.
Torstaina oli aikomus lähteä uudestaan valtavaaralle. Sen verran oli jäänyt maanantainen sumu kaivelemaan.
Nyt hain mukaani lumikengätkin. Ihan vaan varmuuden vuoksi.
En lähtenyt samalle reitille kuin maanantaina vaan nyt oli jälleen aikomus laittomasti talsia ainakin osa matkasta latupohjaa. Ladut oikeesti oli jo sellaisessa kunnossa, että ei niissä kukaan täysipäinen hiihtelisi. Luotin siihen.
Auto tienposkeen ja koirat matkaan ja menoksi.
Kolmannen hiihtäjän jälkeen luovutin ja laitoin lumikengät jalkaan ja lähdin metsään.
Miksi en sitä heti tehnyt! Koirat ei hangessa uponnut mutta minä upposin reittä myöten, mutta lumikengillä pystyi kävelemään missä vaan ilman uppoamista. Oli muuten makeeta!
Vauhti ei ollut ihan niin reipasta kuin tasamalla tavallisilla kengillä, mutta sitäkin hauskempaa se oli.
Valtavaaran huipulle pääsin vaivattomasti ja voi jessus mitkä maisemat sieltäkin avautui! Olin mykistynyt!
Aurinkokin pilkisteli reilusti, joten hyviä kuvia tuli napsittua ihan jokaisesta suunnasta.
Pieni evästauko vanhassa palovartijan majassa ja vielä hetken fiilistely mahtavissa maisemissa ja ei muutakun lumikengät jalkaan ja takas metsään ja kohti autoa.
Illalla oli luvassa taas agilityä. Olin lupautunut kahtena iltana vetämään treenit koillismaan koirakerhon porukoille.
Olin todella haltioissani kuinka upeita koirakoita siellä oli. Todella upeaa osaamista ja vauhdikasta menemistä ja harmittelin vain, että asuvat kaikki niin syrjässä kisapaikoista. Heillä kun ei ole ihan tällaisia mahdollisuuksia kisaamiseen kuin vaikka minulla. Joka viikonloppu molempina päivinä ja kesää kohti viikollakin on kisoja. Ja harvemmin tarvitsee edes sataa kilsaa yhteen suuntaan ajaa. Mutta tuolla pohjoisessa kisataan ehkä kerran kuukaudessa ja 200km/suunta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti