Sunnuntaina oli vuorossa agilitykisat Kajaanissa.
Tarjolla 3 kisaa ja ilmoitin Liekin ja NOxin molemmat kaikkiin kolmeen starttiin.
Päivästä oli tulossa kuuma ja hikinen, mutta sellaisia päiviä olikin jo ollut kolme viikkoa, joten kunnolla vaan juotavaa niin itselle kuin koirille, niin eiköhän selvitä.
Kisat meni kohtuullisen kivasti, Liekin kanssa ekalla radalla sijoituttiin toiseksi ja samalla saatiin viimenen nolla ensi kesän arvokisoja varten.
Tokalla radalla pari hienoista virhettä ja viimeiseltä radalta "norminolla"
NOxin kanssa eka rata oli ihan huippu! Hieno nolla ja sijoitus 5.
Tämä oli NOxille tämän kauden ensimmäinen nolla, joten 6 vielä...
Toka rata oli haasteellinen mutta ei mahdoton, ainut vaan että loppumetreillä tuli vähän huonoa ohjausta ja koiran pitkän pitkät kaarteet toi meille niinkin vittumaisen tuloksen, kuin 0,03 sekunnin yliaikanollan! Voi jessus että tuo pisti potuttaan aika tavalla... No, tuo jos mikä oli kunnon JOS-nolla...
Vikalta radalta koira luki vähän omiaan ja tulkosena hylkäys.
Tässä muutama kiva otos kisoista.
Kisojen jälkeen palasin takaisin Tahkolle, jossa oli aikomus viettää seuraavaan lauantaihin saakka.
Ihan vaan olla ja lomailla.
No heti maanantaina päätinkin, että kiivetään Tahkovuorelle.
Päivästä oli tulossa koko kesän kuumin, mutta minulla virtaa ja intoa niin paljon, että en antanut helteen haitata.
Reppuun mukaan juotavaa itselle sekä koirille ja tietty kamera.
Ja sitten vaan menoksi.
Heti alkumatkasta näin vilahduksen jostain lierosta ja halusin ajatella sen olevan vaskitsa koska näin vain vähän jotain ruskeaa. Vaikka onhan niitä ruskeitakin kyitä...
Mutta silmät pidin auki ihan kokoajan. Koirat kulkivat vapaana, mutta jos ne olivat menossa liian lähelle jotain kivikasaa tai heinikkoa, niin komentelin niitä pois.
Kiipesimme merkittyä reittiä pitkin ja puolivälissä kävi hetken mielessä, että pitäisköhän kuitenkin kääntyä takaisin. Koirat puuskutti, minä puuskutin... Äh, eikä mitään kun matka jatkui.
Pidin vähän väliä pieniä juomataukoja ja kaikki muut paitsi Häkä oli sitämieltä, että nyt riittäisi jo.
Lopulta päästiin perille ja olihan ne maisemat melko hienoja!
Ja sitten vaan jostain piti lähteä alaspäin.
Tuntui tylsältä lähteä rinnettä alas, joten mentiin metsän puolelle.
Kiva pieni polku sielläkin meni ja voi jessus että oli muuten omat jalat kovilla!
Kun pääsin melkein alas, niin reidet ja pohkeet vapisivat ja tuntui että kohta lähtee jalat alta.
Mutta koska ei olut kiirettä mihinkään eikä päivälle muita suunnitelmia, niin majapaikkaan vaan lepuuttelemaan ja syömään.
Mutta ei noissa maisemissa kauaa pysty sisällä makoilemaan kun mieli tekee lähteä ulos järveä kiertämään.
Keskellä järveä onkin rakennettu hieno kävelysilta. Koirien kanssa tuota siltaa kulutettiin viikon aikana monen monta kertaa.
Mutta toki löytyi hyvä pieni ranta josta koiria pystyi uittamaan.
Häkästä onkin tässä muutamassa viikossa kuoriutunut varsinainen vesipeto, se huutaa ja kiljuu ihan hulluna ja syöksyy hurjaa vauhtia veteen.
Hauska tyyppi!
Toki Kipinäkin ui edelleen mielellään.
Sille pitää vaan heittää keppiä, ei se muuten veteen mene.
Tiistaina vietin Nilsiä-päivää. Eli jätin koirat hotellille ja lähdin autolla kylille.
Tarkoitus oli jättää auto johonkin parkkiin ja lähteä käppäilemään kylää ja katsella maisemia. Toisin kävi.
Kylä on pieni kuin mikä ja se oli hetkessä nähty.
Ei tarvinut autosta nousta kun koko paikka oli ohitettu. Voi mikä pettymys!
Kävin sitten kaupassa ja lähdin takas hotellille. Ja uittaan koiria...
Niin ja koska aikaa ei kauaa kulunut niin pakkasin taas reppuun juotavaa ja lähdettiin tutustumaan Tahkon ympäristöön.
Keskiviikkona oli "lintsipäivä"
Tuolihissi olisi auki muutaman tunnin ja sillä pääsisi vuorelle ja takaisin.
Ja tottakai sinne oli mentävä.
Jännitti muuten ihan pirusti jossain kohdassa matkaa huipulle.
Mutta oli makeeta!
Ylhäällä oli kahvila auki ja vietin siellä hetken.
Käpöttelin myös huipulla hiukan nyt kun ei ollut koirat mukana. Hetken jopa toivoin näkeväni kyitä jos olisin vaikka kuvan saanut, mutta ei näkynyt. Ehkä onneksi..
Ja sitten kyydillä alas. Ja kyllä sekin vähän jänskätti!
Torstaina oli sitten taas luvassa jännä päivä!
Olin varannut paikan parituntiselle issikkavaellukselle!
Mutta se oli vuorossa vasta alkuillasta.
Päivälle piti keksiä tekemistä jotta aika kuluisi. Niinpä päätin lähteä koirien kanssa metsäretkelle.
Ihan tässä vieressä on Huutavanholman lehtojensuojelualue ja siellä jossain metsässä olisi jonkinlainen nähtävyys tms. Ja ei muutakuin reppu selkään ja menoksi.
Alkumatkalla taas mietin, että mennäänkö vai ei, sillä reitti näytti varsin käärme-herkältä polulta.
Rohkeasti kuitenkin lähdettiin ja eikös sitten meinattu jo eksyäkin.
Alkumatkassa oli polku merkitty hyvin, mutta sitten oli jotain metsänhoidollisia toimenpiteitä tehty ja ehkä edellisviikon ukkosmyräkkäkin auttanut siinä, että lähdinkin jotain kinttupolkua ihan väärään suuntaan.
Tultiin pienelle hakkuu-alueelle. Hoh hoijaa...
Kaivoin kännykän taskusta ja paikannuksen avulla näin missä oltiin ja mihin suuntaan pitäisi pyrkiä jotta menisimme sinne minne piti.
No ei tuo metsikkö mikään suuren suuri ollut, joten ehkä muutama sata metriä vaan mentiin pieleen.
Oikea polku löytyi ja matka jatkui huolettomasti.
Mutta polku kapeni ja pusikko tiheni. Shortist ja toppi ei ehkä ollut ihan parasta pukeutumista tällaiselle metsäretkelle, mutta periksi ei anneta!
Tiesin että jossain "perillä" olisi virtaava puro ja olisimme kuitenkin melko lähellä.
Sitten metsä synkkeni ja tuntui kostealta. Hahaa, perillä olisimme.
Puron lorinakin jo kuului ja sen kuulivat myös koirat.
Pysähdyttiin juomatauolle, mutta se oli virhe.
Varmaan 6 miljardia hyttystä hyökkäsi välittömästi kimppuun ja koska oma vaatetus oli vähäistä, niin nehän kuppasivat samantien kunnolla.
Joten matkaan taas...
En sitä nähtävyys-juttua koskaan löytänyt. Mutta muutoin oli hienot maisemat ja välillä jopa kiva ja helppokulkuinen polkukin.
Haimme omistajan kanssa issikat laitumelta sillä perusteella, että otetaan ne neljä mitkä saadaan kiinni. Koomista! :)
Hevoset selkeästi tiesi, että jos antaa kiinni, joutuu hikisiin hommiin. Niinpä kiinniotto ei ollut ihan helppoa, muttakun yhden onnistui nappaamaan, niin sai melko helposti toisenkin ja pari muutakin.
Hepat talliin satulointia varten ja ei muutakun menoksi.
Ikinä en ollut issikalla ratsastanut vaikka monesti olin siitä haaveillut.
Sen verran kuitenkin kuullut ja lukenut, että ne ovat maastovarmoja, kilttejä, helppoja ja ennenkaikkea varmajalkaisia menijöitä.
Alkumatkasta kokeiltiin hiukan tölttiä. Sen piti olla ratsastajalle helppoa ja tasaista menoa. Ja pöh! Minun polle ei kyllä tölttiä ollut nähnytkään. Ehkä silloin tällöin se sitäkin kulki mutta väitän että enempi ravilla mentiin :)
No mutta sitten rinteiden juurelta ohjaaja vaan totesi, että sitten lähdetään kiipeämään.
Siis kohtisuoraan rinnettä ylös! Huh huh! Ohjaaja sanoi, että voi antaa hevosen vähän itse valita reittiään.
Puolivälissä rinnettä pidettiin tauko ja kyllä hevoset muuten puuskuttivat! Vähän jopa sääliksi kävi, mutta samalla ajattelin, että on hyväkuntoiset hevoset kun ne lähes joka päivä tekevät tuon parituntisen retken ja aina kiipeävät vuoren rinnettä ratsastaja selässä.
Ylhäällä kuitenkin oli taas ihan voittaja-filis ja annettiin jälleen hevosille pieni tauko.
Toisesta reunasta lähdettiin valumaan alaspäin.
Siellä oli erittäin loiva ja melko helppokulkuinen pikkutie jota pitkin ratsastettiin. Välillä taas tölttiä kokeillen.
Loppumatkasta piti taas tölttiä mennä, mutta hevoset innostuivatkin laukalle. Olihan huippua laukata monen vuoden tauon jälkeen metsäpolulla. Ihan mahtavaa!
Parituntisen retken jälkeen vietiin hevoset takas laitumelle. Voi sitä niidenkin onnea kun pääsivät huilimaan ja piehtaroimaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti