Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

lauantai 10. toukokuuta 2014

Puolivälissä mennään

Pahoittelut faneille, kun olen huonosti päivitellyt tätä blogia. Mutta onneksi ne kaikista tärkeimmät, eli pentujen tulevat kodit löytyy myös facesta. Sinne kuvia ja videoita olenkin lataillut vähän ahkerammin.
Mutta nyt olen noihin aiemmin kertomiin albumeihin päivittänyt ison kasan uusia kuvia ja videoita.
Joten muutkin voivat tiirailla taas pentujen menoa.
Sen verran tuoreimmista videoista ja kuvista, että niissä missä näkyy eriväisisä pantoja, niin sininen ja vihreä on pojilla. Toisella oli vähän aikaa tumman vihreä, mutta se panta syötiin joten samaisella jäbällä on nyt sellainen limen vihreä panta. Sitä olen kutsunut jonkun aikaa jo Taneksi. Tauno Tuhopolttajaksi. Mutta sen tuleva nimi taitaakin olla Tuho.

Sitten joissain kuvissa yhdellä tytöllä on oranssi panta, mutta seuraavissa sillä samalla onkin ruskea panta. Ja ihan samasta syystä... se ensimmäinen panta tuli tiensä päähän...

Mitään hirmuisia eroja ei vielä pennuista huomaa, mutta vähän sellaista aavistelen, että tytöissä on kaksi "THE" pentua. Toisella on söpö vaaleanpunainen panta ja sitä kutsutaan Saara jr:ksi. Ja toisella tytöllä on pinkki panta.
Nämä on vähän sellaisia terroristeja ainakin tässä vaiheessa...
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti